Maassa on uusi hallitus, joka syntyi pitkän prosessin ja erinäisten vaikeuksien kautta. Mikä sitten tulee olemaan tämän vastasyntyneen tulevaisuus? Hallitusohjelmaa luotaessa tehtiin perusteellista työtä, jota uusi hallitus nyt ryhtyy toteuttamaan. Ohjelma sisältää hyviä tavoitteita muun muassa eriarvoisuuden poistamiseksi ja harmaan talouden vähentämiseksi.
Hallitusohjelman täytäntöönpano ei sinänsä takaa menestyksekästä siirtymistä tulevaisuuteen, vaan suunnittelemattomia ja odottamattomia asioita ja kehityskulkuja tulee aina hallituksen eteen. Tämän myös edellinen hallitus tuli huomaamaan kautensa lopulla finanssikriisistä johtuneessa taantumassa ja euroalueen kriisissä. Mutta tulevaisuuteen on mentävä halusi tai ei, sillä tulevaisuus tulee vastaan omine haasteineen. Silti jo hallitusohjelmakin on synnyttänyt vastarintaa jopa hallituspuolueiden parissa. Irtiottoja on syntynyt jo alkumetreillä.
Elämme kuitenkin suunnittelun aikakautta. Werner Bergmann on kirjoittanut kuvaavasti tulevan ajan haltuunotosta. Tulevaisuus pyritään ottamaan haltuun utopian, vallankumouksen, sosiaalipolitiikan sekä lopulta teknologian ja suunnittelun avulla. Nyky-yhteiskuntaa kuvaavat erityisesti jälkimmäiset kaksi tulevaisuuden hallinnan keinoa, joiden avulla pyritään vähentämään tulevaisuudessa esiintyvää epävarmuutta. Tulevaisuus tehdään osaksi nykyisyyttä, asettamalla siihen nykytilanteen ominaisuuksia, tai soveltamalla nykypuitetta, jonka tunnusmerkkejä kirjataan eteenpäin suunniteltavaan tulevaisuusajankohtaan saakka. Tämä on tulevaisuuden järkiperäistämistä, jonka haittana on myös elo rationalisuuden rautahäkissä, käyttääkseni Max Weberin terminologiaa. Sen vuoksi ihmiset myös pyrkivät tiettyyn spontaanisuuteen ja esimerkiksi lomalla pyrkivät irrottautumaan kalenterin ja aikataulujen paineesta. Mutta tavoitteellinen suuntautuminen tulevaisuuteen edellyttää tulevaisuuden epävarmuutta vähentävää toimintaa spontaniuden ja improvisaation kustannuksella.
Uusi hallitus on suuntautunut tulevaisuuteen toisin kuin mikäli hallitus olisi koostunut nykyisistä oppositiopuolueista. Perussuomalaiset romantisoivat suomalaisen yhteiskunnan historian ja ihanteena toimii kutakuinkin Koivusalolainen kuvaus 1950-luvun Suomesta. On hyvä ettei maa mene tulevaisuuteen siirtymällä mentaalisesti menneisyyteen! Keskustapuolueen kiinnittyminen agraarisektoriin, sekä viime vuosien kategorinen uusliberalismi edustavat myös menneisyyden ajamista tulevaisuudeksi. Agraarit tuotantosektorit ovat tilastojen valossa vuosien saatossa menettäneet merkitystään ja uusliberaali talousmalli on viime aikojen finanssikriiseissä ja euroalueen ongelmissa osoittautunut kestämättömäksi. Valtio tarvitaan lopulta aina kuitenkin pelastamaan pulasta, ja vain valtio voi sen tehdä koska sillä on käytössä menneiden, nykyisten ja tulevien sukupolvien työ sekä lainsäädäntövalta.
Tulevaisuus kohdataan modernissa yhteiskunnassa suunnitelmallisesti, strategisesti ja ohjelmia rakentaen. Tämä ei takaa onnistumista mutta luo sille välttämättömät edellytykset.
tiistai 28. kesäkuuta 2011
maanantai 2. toukokuuta 2011
Maailman rauhallisin kansa
Vietin vaalien jälkeisen ajan Turkissa lomailemassa, ja jouduin lomankin aikana hieman tekemään töitä. Tähän tarkoitukseen löytyi sopivasti nettikahviloita, ja kun sain näppäimistöasetukset järjestykseen onnistui myös kirjoittaminen kivasti.
Eräässä nettikahvilassa, jossa viihdyin useampana päivänä kahvilan erittäin ystävällinen ja älyllisesti notkea noin 35 vuotias omistaja oli kiinnostunut käymään keskusteluita ajankohtaisista asioista. Tämä on ollut minulle rakas harrastus nuoruudesta saakka ja muistinkin kaiholla interrailiani vuonna 1989, jolloin keskustelin ihmisten kanssa läpi Euroopan, molemmin puolin rautaesirippua ja vielä Egyptissäkin, jonne matkani suuntautui.
Nettikahvilan pitäjä osoitti oma-aloitteisesti suurta kunnioitusta Suomea kohtaan ja ylisti suomalaisia maailman rauhallisimmaksi kansaksi. Hän oli tietoinen Suomen vaalituloksesta, ja analysoi myös sitä ymmärtäen kansalaisten tyytymättömyyden syyt. Työttömyys, sosiaalisen eriarvoisuuden kasvu, finanssikriisi, euroalueen kriisi ja globalisaation kielteiset vaikutukset esiintyivät hänenkin analyysissään.
Kuitenkaan hän ei päätynyt pitämään suomalaisia rasistisina ja vihamielisinä ihmisinä, vaan kehui Suomen panosta maailmassa. Tämä lämmitti sydäntä ja mieltä ja sai minut ajattelemaan, että poliittiset suhdanteet vaihtelevat, mutta Suomesta ei varmaan helpolla enää saa valtavan muukalaisvihamielistä ja eristäytyvää kansakuntaa.
Vappumarssien ja -juhlien runsas väenpaljous ja myönteinen ilmapiiri myös tuki tätä vaikutelmaa. Ehkä suomalaiset sittenkin kohtuuden väkenä estävät heiluria heilahtamasta laidasta toiseen ja äärimmäisten ilmiöiden esiinnousun.
Eräässä nettikahvilassa, jossa viihdyin useampana päivänä kahvilan erittäin ystävällinen ja älyllisesti notkea noin 35 vuotias omistaja oli kiinnostunut käymään keskusteluita ajankohtaisista asioista. Tämä on ollut minulle rakas harrastus nuoruudesta saakka ja muistinkin kaiholla interrailiani vuonna 1989, jolloin keskustelin ihmisten kanssa läpi Euroopan, molemmin puolin rautaesirippua ja vielä Egyptissäkin, jonne matkani suuntautui.
Nettikahvilan pitäjä osoitti oma-aloitteisesti suurta kunnioitusta Suomea kohtaan ja ylisti suomalaisia maailman rauhallisimmaksi kansaksi. Hän oli tietoinen Suomen vaalituloksesta, ja analysoi myös sitä ymmärtäen kansalaisten tyytymättömyyden syyt. Työttömyys, sosiaalisen eriarvoisuuden kasvu, finanssikriisi, euroalueen kriisi ja globalisaation kielteiset vaikutukset esiintyivät hänenkin analyysissään.
Kuitenkaan hän ei päätynyt pitämään suomalaisia rasistisina ja vihamielisinä ihmisinä, vaan kehui Suomen panosta maailmassa. Tämä lämmitti sydäntä ja mieltä ja sai minut ajattelemaan, että poliittiset suhdanteet vaihtelevat, mutta Suomesta ei varmaan helpolla enää saa valtavan muukalaisvihamielistä ja eristäytyvää kansakuntaa.
Vappumarssien ja -juhlien runsas väenpaljous ja myönteinen ilmapiiri myös tuki tätä vaikutelmaa. Ehkä suomalaiset sittenkin kohtuuden väkenä estävät heiluria heilahtamasta laidasta toiseen ja äärimmäisten ilmiöiden esiinnousun.
torstai 24. maaliskuuta 2011
Poliittinen todellisuus ja edustus
Eräs sosiologiseen aikalaisdiagnoosiin liittyvä tilaus ja tarve on sosiologi Arto Noron (2000) toimesta kuvattu seuraavasti:
"Moderniteetin käsitteen avulla tulkiten voidaan sanoa (nykyhetken) ajanhenkeä tavoittelevan aikalaisdiagnoosin tulevan tärkeäksi yhteiskunnallis-kulttuurisessa tilassa, jossa taiteelliset avantgardeliikkeet seuraavat toinen toistaan 'vallankumouksellisessa monimielisyydessään'; yleisen mielipiteen tunnelmat vaihtelevat alinomaa; muodin ja siis makumme vaihtelu on voimakasta, ja suurkaupunki on kirjavien elämäntyyliemme tila."
Samalla tavoin politiikassa vaihtelevat muotivirtaukset ja ajatukset siitä mikä kulloinkin on oikea yhteiskuntanäkemys. Tämäkin perustelee yhteiskuntatieteellisen aikalaisanalyysin käyttöä. Usein politiikan muotivirtaukset vaihtelevat jopa niin nopeasti, että huomataan varsin pian vaalien jälkeen asetelman muuttuneen ja ajan kulkeneen vaalit voittaneen puolueen ohjelman ohi, ja sitten ollaan "ellei ihmeitä tapahdu" nalkissa voittajaan neljä vuotta. Näin taisi käydä Kokoomuksen lanseeraamaan tasa-arvo tupon osalta. Neljä vuotta sitten Kokoomus ratsasti uuskielellä työväenpuolueesta ja uudistuksesta ja leimasi sosialidemokratian vanhan edustajaksi. Nyt populistiset Perussuomalaiset käyttävät vastaavan luonteista retoriikkaa väittäessään kaiken ennen olleen paremmin ja asioiden ratkeavan parempaan suuntaan mikäli palataan takaisin kansalliseen suomalaiseen yhteiskuntaan, joka eristäytyy, ei osallistu globalisaatiokehitykseen eikä halua joutua tekemisiin "vieraiden vaikutusten" kanssa.
Länsimaisessa yhteiskunnassa on jo pitkään esiintynyt edustuksellisuuden kriisi, ja ihmiset ovat tietoisia varsin yksityiskohtaisistakin ja erikoistietoja vaativista asioista kuten ydinvoima, talous, geneettisesti manipuloidut elintarvikkeet ja he vaativat tämän johdosta vaikutusvaltaa kyseisiin asioihin liittyvässä päätöksenteossa (Cohen & Kennedy 2000, 293-294). Muutos on haastanut edustuksellisen demokratian sekä asettanut uusia vaatimuksia päätöksentekijöiden viestintäkyvylle. Yhtenä kehitystrendinä on ollut äänestysaktiivisuuden lasku edustuksellisen demokratian legitimiteettiongelman ilmentymänä, toisena ei-hierarkkisten ruohonjuuriliikkeiden lisääntyminen ja kolmantena populistien nousu ympäri Eurooppaa.
Populistit ottavat lähtökohdakseen usein sellaisen suoran vastaavuuden edustuksellisuuden, jossa edustettavien tulee muistuttaa suoraan edustettavia. Mutta täytyisi muistaa, että edustuksellisuudessa edustajat myös täydentävät edustettavia sellaisilla tiedoilla, taidoilla ja ominaisuuksilla, joita edustettavilla ei ole, mutta vievät edustettavien viestin päätöksentekopöytiin, joihin näillä ei ole pääsyä (Ankersmit 2002). Tätä edustuksellisen järjestelmän ominaisuutta eivät populististit ole halunneet hyväksyä. "Helppoheikki" -ratkaisuilla ollaan lähdetty siitä, että kuka vain tietää miten asiat pitää hoitaa.
Jotain merkittävää poliittisessa todellisuudessa on muuttunut muotivirtausten vaihdellessa nopeasti, eivätkä ihmiset katso pidemmällä aikavälillä saavutettuja tuloksia ja näyttöjä tai edellytä kokemusta ja vastuullisuutta päätöksenteossa. Poliittinen muisti ja muotitietoisuus rakentuu suurin piirtein iltapäivälehtien oikkujen mukaisesti ja poliittiset voimasuhteet voivat muuttua merkittävästi ennen vaalia olevien viimeisten viikkojen aikana. Tällä on myös rakenteellisia syitä kun ihmiset eivät enää ole yhtä sidoksissa ammattiinsa, koulutukseensa, asuinpaikkaansa tai yhteiskuntaluokkaansa kuin ennen.
Mutta on myös muistettava, että demokratian kuninkaita ovat liikkuvat äänestäjät, eli ne jotka vaihtavat äänestyskäyttäytymistään ja vaikuttavat siten vaalin tulokseen.
"Moderniteetin käsitteen avulla tulkiten voidaan sanoa (nykyhetken) ajanhenkeä tavoittelevan aikalaisdiagnoosin tulevan tärkeäksi yhteiskunnallis-kulttuurisessa tilassa, jossa taiteelliset avantgardeliikkeet seuraavat toinen toistaan 'vallankumouksellisessa monimielisyydessään'; yleisen mielipiteen tunnelmat vaihtelevat alinomaa; muodin ja siis makumme vaihtelu on voimakasta, ja suurkaupunki on kirjavien elämäntyyliemme tila."
Samalla tavoin politiikassa vaihtelevat muotivirtaukset ja ajatukset siitä mikä kulloinkin on oikea yhteiskuntanäkemys. Tämäkin perustelee yhteiskuntatieteellisen aikalaisanalyysin käyttöä. Usein politiikan muotivirtaukset vaihtelevat jopa niin nopeasti, että huomataan varsin pian vaalien jälkeen asetelman muuttuneen ja ajan kulkeneen vaalit voittaneen puolueen ohjelman ohi, ja sitten ollaan "ellei ihmeitä tapahdu" nalkissa voittajaan neljä vuotta. Näin taisi käydä Kokoomuksen lanseeraamaan tasa-arvo tupon osalta. Neljä vuotta sitten Kokoomus ratsasti uuskielellä työväenpuolueesta ja uudistuksesta ja leimasi sosialidemokratian vanhan edustajaksi. Nyt populistiset Perussuomalaiset käyttävät vastaavan luonteista retoriikkaa väittäessään kaiken ennen olleen paremmin ja asioiden ratkeavan parempaan suuntaan mikäli palataan takaisin kansalliseen suomalaiseen yhteiskuntaan, joka eristäytyy, ei osallistu globalisaatiokehitykseen eikä halua joutua tekemisiin "vieraiden vaikutusten" kanssa.
Länsimaisessa yhteiskunnassa on jo pitkään esiintynyt edustuksellisuuden kriisi, ja ihmiset ovat tietoisia varsin yksityiskohtaisistakin ja erikoistietoja vaativista asioista kuten ydinvoima, talous, geneettisesti manipuloidut elintarvikkeet ja he vaativat tämän johdosta vaikutusvaltaa kyseisiin asioihin liittyvässä päätöksenteossa (Cohen & Kennedy 2000, 293-294). Muutos on haastanut edustuksellisen demokratian sekä asettanut uusia vaatimuksia päätöksentekijöiden viestintäkyvylle. Yhtenä kehitystrendinä on ollut äänestysaktiivisuuden lasku edustuksellisen demokratian legitimiteettiongelman ilmentymänä, toisena ei-hierarkkisten ruohonjuuriliikkeiden lisääntyminen ja kolmantena populistien nousu ympäri Eurooppaa.
Populistit ottavat lähtökohdakseen usein sellaisen suoran vastaavuuden edustuksellisuuden, jossa edustettavien tulee muistuttaa suoraan edustettavia. Mutta täytyisi muistaa, että edustuksellisuudessa edustajat myös täydentävät edustettavia sellaisilla tiedoilla, taidoilla ja ominaisuuksilla, joita edustettavilla ei ole, mutta vievät edustettavien viestin päätöksentekopöytiin, joihin näillä ei ole pääsyä (Ankersmit 2002). Tätä edustuksellisen järjestelmän ominaisuutta eivät populististit ole halunneet hyväksyä. "Helppoheikki" -ratkaisuilla ollaan lähdetty siitä, että kuka vain tietää miten asiat pitää hoitaa.
Jotain merkittävää poliittisessa todellisuudessa on muuttunut muotivirtausten vaihdellessa nopeasti, eivätkä ihmiset katso pidemmällä aikavälillä saavutettuja tuloksia ja näyttöjä tai edellytä kokemusta ja vastuullisuutta päätöksenteossa. Poliittinen muisti ja muotitietoisuus rakentuu suurin piirtein iltapäivälehtien oikkujen mukaisesti ja poliittiset voimasuhteet voivat muuttua merkittävästi ennen vaalia olevien viimeisten viikkojen aikana. Tällä on myös rakenteellisia syitä kun ihmiset eivät enää ole yhtä sidoksissa ammattiinsa, koulutukseensa, asuinpaikkaansa tai yhteiskuntaluokkaansa kuin ennen.
Mutta on myös muistettava, että demokratian kuninkaita ovat liikkuvat äänestäjät, eli ne jotka vaihtavat äänestyskäyttäytymistään ja vaikuttavat siten vaalin tulokseen.
lauantai 12. helmikuuta 2011
Kaikki pelaa kaikkien kanssa!
Helsingin Sanomissa oli torstaina 10.2 nerokas mielipidekirjoitus, jonka on kirjoittanut Kimmo Vanhamäki, tuusulalainen juniorijalkapalloilussa toimiva autodidakti valmentaja, eli itseoppinut. Voisi todeta kirjoituksen pohjalta, että toivottavasti tulevat mahdolliset valmentajakurssit eivät tuhoa oikeaa näkemystä jalkapalloon ja elämään, ja voi myös todeta, että Kimmo on valmis opettamaan suomalaisessa (juniori)urheilussa, työelämässä ja kaikessa muussakin toiminnassa olevia ihmisiä jo tämän mielipidekirjoituksessa esitetyn näkemyksen pohjalta.
Kimmo esittää, että juniorijalkapalloilussa voitaisiin lasten terveen itsetunnon kehittymisen sekä mukavien harrastuselämysten vuoksi kehittää Palloliiton ajatusta "kaikki pelaa" eteenpäin muotoon kaikki "pelaa kaikkien kanssa". Tämä on nerokas ajatus, joka asettaa kehittymisen vastuun sinne mihin se kuuluu, eli valmentajien ja toiminnassa mukana olevien aikuisten korvien väliin. Vielä tänä päivänä on aivan liian tavallista, että mukana olevat vanhemmat istuttavat oman elämänpiirinsä patologioita (ts. sairauksia) lasten harrastustoimintaan. Usein hämärillä ja epäselvillä ideoilla menestyksestä ja huippu-urheilijoiden jalostamisesta. Lasten harrastuksen ollessa kyseessä se ilmentää vakavaa väärinkäsitystä ja ymmärtämättömyyttä asioiden tärkeysjärjestyksestä. He ovat sitäpaitsi suorastaan haitaksi huippujen kehittymiselle yhteiskunnassa, jonka väestöpohja ei salli yhdenkään yksilön "kadottamista" tai "pudottamista" joukkueesta.
Ajatus siitä, että kaikki pelaa kaikkien kanssa kehittää pelaajia kun opitaan olemaan tekemisissä erilaisuuden kanssa. Se kehittää taidollisesti, älyllisesti ja moraalisesti. Joukkuetaidot kehittyvät toisin sanoen.
Kimmo kiinnittää huomiota siihen, että Suomi työelämän kiusaamistutkimuksessa osoittautui olevan maailman kärkeä. Tämä kertoo jotain olevan pielessä suomalaisessa yhteisössä. Jäävuoren huippu junioriurheilussa on Pohjanmaalla tapahtunut välikohtaus, jossa jääkiekkovanhempi pelin jälkeen löi viisitoista vuotiasta tuomaria. Mutta se on samalla oire kyvyttömyydestä hallita tunteita ja toimia yhdessä muiden kanssa, joka tätä maata valitettavasti kaiken huippusuorittamisen ohessa vaivaa.
Voisimme ottaa oppia esimerkiksi Tanskasta, jossa esiintyy usein viljelty filosofia "de må vaere plads for oss alle", eli "meille kaikille täytyy olla tilaa". Se hyväksyy erilaisuuden ja välttämättömyyden tulla erilaisuuden kanssa toimeen. Kaikilla on olemassaolon oikeutus! Toinen paikka, josta voimme oppia on Intia, jossa valtava erilaisuus ja väestötiheys kuitenkin mahdollistaa fyysisesti tiiviin rinnakkaiselon ja kanssakäymisen (jopa lehmien kanssa) ilman suurempia konflikteja ja väkivaltaa.
Ehkä kaiken pohjalla on kuitenkin asioiden tärkeysjärjestyksen muistaminen eli se, että minkään pelin oma sisäinen logiikka ei saa tulla ihmisenä olemisen ja kohtuuden tielle.
Kiitos Kimmo kirjoituksestasi! Kannatan ajatustasi "Kaikki pelaa kaikkien kanssa".
Kimmo esittää, että juniorijalkapalloilussa voitaisiin lasten terveen itsetunnon kehittymisen sekä mukavien harrastuselämysten vuoksi kehittää Palloliiton ajatusta "kaikki pelaa" eteenpäin muotoon kaikki "pelaa kaikkien kanssa". Tämä on nerokas ajatus, joka asettaa kehittymisen vastuun sinne mihin se kuuluu, eli valmentajien ja toiminnassa mukana olevien aikuisten korvien väliin. Vielä tänä päivänä on aivan liian tavallista, että mukana olevat vanhemmat istuttavat oman elämänpiirinsä patologioita (ts. sairauksia) lasten harrastustoimintaan. Usein hämärillä ja epäselvillä ideoilla menestyksestä ja huippu-urheilijoiden jalostamisesta. Lasten harrastuksen ollessa kyseessä se ilmentää vakavaa väärinkäsitystä ja ymmärtämättömyyttä asioiden tärkeysjärjestyksestä. He ovat sitäpaitsi suorastaan haitaksi huippujen kehittymiselle yhteiskunnassa, jonka väestöpohja ei salli yhdenkään yksilön "kadottamista" tai "pudottamista" joukkueesta.
Ajatus siitä, että kaikki pelaa kaikkien kanssa kehittää pelaajia kun opitaan olemaan tekemisissä erilaisuuden kanssa. Se kehittää taidollisesti, älyllisesti ja moraalisesti. Joukkuetaidot kehittyvät toisin sanoen.
Kimmo kiinnittää huomiota siihen, että Suomi työelämän kiusaamistutkimuksessa osoittautui olevan maailman kärkeä. Tämä kertoo jotain olevan pielessä suomalaisessa yhteisössä. Jäävuoren huippu junioriurheilussa on Pohjanmaalla tapahtunut välikohtaus, jossa jääkiekkovanhempi pelin jälkeen löi viisitoista vuotiasta tuomaria. Mutta se on samalla oire kyvyttömyydestä hallita tunteita ja toimia yhdessä muiden kanssa, joka tätä maata valitettavasti kaiken huippusuorittamisen ohessa vaivaa.
Voisimme ottaa oppia esimerkiksi Tanskasta, jossa esiintyy usein viljelty filosofia "de må vaere plads for oss alle", eli "meille kaikille täytyy olla tilaa". Se hyväksyy erilaisuuden ja välttämättömyyden tulla erilaisuuden kanssa toimeen. Kaikilla on olemassaolon oikeutus! Toinen paikka, josta voimme oppia on Intia, jossa valtava erilaisuus ja väestötiheys kuitenkin mahdollistaa fyysisesti tiiviin rinnakkaiselon ja kanssakäymisen (jopa lehmien kanssa) ilman suurempia konflikteja ja väkivaltaa.
Ehkä kaiken pohjalla on kuitenkin asioiden tärkeysjärjestyksen muistaminen eli se, että minkään pelin oma sisäinen logiikka ei saa tulla ihmisenä olemisen ja kohtuuden tielle.
Kiitos Kimmo kirjoituksestasi! Kannatan ajatustasi "Kaikki pelaa kaikkien kanssa".
lauantai 1. tammikuuta 2011
Järjen aika
Max Weber on kirjoittanut modernin yhteiskunnan synnystä järjen voittona perinteestä. Järkiperäiset toimintatavat ovat Weberin mukaan voittaneet mystiikan ja perinteen sanelemat pakot ja mullistaneet maailmaa.
Monelta osin tämä pitääkin paikkaansa, ja esimerkiksi tieteellinen tieto on syrjäyttänyt monet mystiset uskomukset ja luulot. Mutta lopputulos ei ole niin yksiselitteisen selkeä kuin Weberiä lukemalla voisi ajatella, vaan uskonnolliset ja rationaaliset elementit ovat jatkuvasti läsnä ihmiselossa ja yhteiskunnassa vielä näinäkin päivinä.
Esimerkkinä voi mainita joululahjojen antamisen. Jos ihmiset toimisivat rationaalisesti he antaisivat jouluaattona lahjakortteja toisilleen kehotuksella ostaa jotain määrättyä lahjakortin summalla. Näin lahjan saajat voisivat joulun jälkeen kävellä kauppoihin ja ostaa samat tavarat alennusmyynneistä halvemmalla kuin ennen joulua. Koska onhan se nyt tyhmää maksaa turhan takia enemmän kuin olisi tarpeen! Jouluna voitaisiin sitten lahjakorttien lisäksi antaa sellaisia lahjoja, jotka eivät ole ostettavissa ja jotka on esimerkiksi lahjanantajien itsensä valmistamia. Lisäksi jouluaatto olisi tällöin lupauksia antava, kun ihmiset voisivat odottavaisesti katsoa eteenpäin siihen hetkeen kun itse pääsevät lahjansa kaupasta hakemaan. No joka järjestelmässä on hyötynsä ja haittansa, enkä ole vakuuttunut tällaisen menettelyn onnistuneisuudesta.
Mutta monessako perheessä toimitaan tällä tavoin? Enpä usko, että kovinkaan monessa vaan jouluna annetaan tavarat tavaroina ja ne ostetaan joulun alla kalliimpaan hintaan jolloin tunnearvo itse asiassa nostaa niiden hintaa päinvastoin kuin usein tunnearvolla tavanomaisesti tarkoitetaan. Tämä on perinteen noudattamista pikemmin kuin Weberin kuvaamaa järkiperäistä modernia toimintaa.
Perinteet elävät vieläkin vahvoina, vaikkakaan ne eivät ole enää itsestäänselviä vaan perusteltavissa elämänpoliittisina valintoina niinkuin Giddens osuvasti kirjoittaa tekstissään elämästä jälkitraditionaalisessa yhteiskunnassa (Living in a post-traditional society).
Hyvää uutta vuotta!
Monelta osin tämä pitääkin paikkaansa, ja esimerkiksi tieteellinen tieto on syrjäyttänyt monet mystiset uskomukset ja luulot. Mutta lopputulos ei ole niin yksiselitteisen selkeä kuin Weberiä lukemalla voisi ajatella, vaan uskonnolliset ja rationaaliset elementit ovat jatkuvasti läsnä ihmiselossa ja yhteiskunnassa vielä näinäkin päivinä.
Esimerkkinä voi mainita joululahjojen antamisen. Jos ihmiset toimisivat rationaalisesti he antaisivat jouluaattona lahjakortteja toisilleen kehotuksella ostaa jotain määrättyä lahjakortin summalla. Näin lahjan saajat voisivat joulun jälkeen kävellä kauppoihin ja ostaa samat tavarat alennusmyynneistä halvemmalla kuin ennen joulua. Koska onhan se nyt tyhmää maksaa turhan takia enemmän kuin olisi tarpeen! Jouluna voitaisiin sitten lahjakorttien lisäksi antaa sellaisia lahjoja, jotka eivät ole ostettavissa ja jotka on esimerkiksi lahjanantajien itsensä valmistamia. Lisäksi jouluaatto olisi tällöin lupauksia antava, kun ihmiset voisivat odottavaisesti katsoa eteenpäin siihen hetkeen kun itse pääsevät lahjansa kaupasta hakemaan. No joka järjestelmässä on hyötynsä ja haittansa, enkä ole vakuuttunut tällaisen menettelyn onnistuneisuudesta.
Mutta monessako perheessä toimitaan tällä tavoin? Enpä usko, että kovinkaan monessa vaan jouluna annetaan tavarat tavaroina ja ne ostetaan joulun alla kalliimpaan hintaan jolloin tunnearvo itse asiassa nostaa niiden hintaa päinvastoin kuin usein tunnearvolla tavanomaisesti tarkoitetaan. Tämä on perinteen noudattamista pikemmin kuin Weberin kuvaamaa järkiperäistä modernia toimintaa.
Perinteet elävät vieläkin vahvoina, vaikkakaan ne eivät ole enää itsestäänselviä vaan perusteltavissa elämänpoliittisina valintoina niinkuin Giddens osuvasti kirjoittaa tekstissään elämästä jälkitraditionaalisessa yhteiskunnassa (Living in a post-traditional society).
Hyvää uutta vuotta!
tiistai 23. marraskuuta 2010
Tilanteen määrittely ja todelliset seuraukset
Ihmisellä on tulkinnan taito, eikä hän reagoi automaattisesti erilaisiin ärsykkeisiin. Ihminen tulkitsee ärsykkeen ja määrittelee tilanteen tulkintansa pohjalta. Sen jälkeen hän elää tulkintansa mukaisesti. Eräs sosiologian klassikoista, William Irwing Thomas määritteli tämän seuraavasti: "jos ihminen ajattelee jonkin asian olevan totta, niin tämä tulee todeksi seurauksiltaan" (Thomas & Thomas 1927). Tämä siis merkitsee, että ihminen yksinkertaisesti alkaa elää tilanteenmäärittelynsä mukaisesti.
Politiikassa tämä pätee enemmän kuin monessa muussa asiassa. Urho Kekkonen määritteli (Pirandellon näytelmää lainaten) jo aikanaan, että "niin on jos siltä näyttää". Sillä on yleensä tarkoitettu tilanteenmäärittelyn saavan todellisen luonteen, riippumatta objektiivisista tosiasioista, ja on sovellettu esimerkiksi yksittäisten poliitikkojen julkisuuskuvaan. Mutta sen voi katsoa myös viittaavan mahdollisuuteen saada asiat näyttämään tietyllä tavalla. Politiikkaan tämä näkökanta pätee erityisen hyvin sen vuoksi, että todellisuutta voidaan muokata päätöksenteossa. Tavallisessa arkielämässä ollaan monien pakkojen, historiassa muodostuneiden välttämättömyyksien ja rutiinien vankeina, eikä tilanteenmäärittelyitä edes tehdä kovinkaan selkeän tietoisuuden pohjalta. Mutta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa tilanne on toinen.
Nyky-yhteiskuntaa leimaa monien aikaisempien pakkojen katoaminen ja taloudellinen yltäkylläisyys. Ei kuitenkaan kaikkia ihmisiä, mutta suurta enemmistöä. Tämä merkitsee, että tuo vuorovaikutukseen perehtynyt sosiologinen suuntaus (symbolinen interaktionismi) on aiempaa pätevämpi (kuten Giddens määritteli tilanteen Blairille) ja ihmisten elämä myöhäismodernissa on elämänpoliittisten uusien valintojen (second chances) näyttämö, jossa elämää ei ole "lyöty lukkoon" ja määritelty ennalta mitenkään yksiselitteisesti tai peruuttamattomasti.
Poliitikkojen on kuitenkin muistettava, että on selkeitä aste-eroja arkielämän ja poliittisen elämän välillä tässä uudelleenmäärittelyn mahdollisuudessa. Tämä sisältää paradoksin, jossa lähestulkoon "kaikkivaltias" politiikka voi olla legitiimiä vain tunnustaessaan kansalaisille kykenemättömyytensä poistaa kaikkia pakkoja ihmisten elämästä ja myöntäessään vaikeuden luoda ihmisten elämään jatkuva tilanteenmäärittelyn ja uusien mahdollisuuksien vapaus. Mutta tämän ongelman tunnustaminen ei kuitenkaan merkitse, etteikö tuota arkielämän vapautta pitäisi yrittää politiikan puitteissa luoda.
Politiikassa tämä pätee enemmän kuin monessa muussa asiassa. Urho Kekkonen määritteli (Pirandellon näytelmää lainaten) jo aikanaan, että "niin on jos siltä näyttää". Sillä on yleensä tarkoitettu tilanteenmäärittelyn saavan todellisen luonteen, riippumatta objektiivisista tosiasioista, ja on sovellettu esimerkiksi yksittäisten poliitikkojen julkisuuskuvaan. Mutta sen voi katsoa myös viittaavan mahdollisuuteen saada asiat näyttämään tietyllä tavalla. Politiikkaan tämä näkökanta pätee erityisen hyvin sen vuoksi, että todellisuutta voidaan muokata päätöksenteossa. Tavallisessa arkielämässä ollaan monien pakkojen, historiassa muodostuneiden välttämättömyyksien ja rutiinien vankeina, eikä tilanteenmäärittelyitä edes tehdä kovinkaan selkeän tietoisuuden pohjalta. Mutta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa tilanne on toinen.
Nyky-yhteiskuntaa leimaa monien aikaisempien pakkojen katoaminen ja taloudellinen yltäkylläisyys. Ei kuitenkaan kaikkia ihmisiä, mutta suurta enemmistöä. Tämä merkitsee, että tuo vuorovaikutukseen perehtynyt sosiologinen suuntaus (symbolinen interaktionismi) on aiempaa pätevämpi (kuten Giddens määritteli tilanteen Blairille) ja ihmisten elämä myöhäismodernissa on elämänpoliittisten uusien valintojen (second chances) näyttämö, jossa elämää ei ole "lyöty lukkoon" ja määritelty ennalta mitenkään yksiselitteisesti tai peruuttamattomasti.
Poliitikkojen on kuitenkin muistettava, että on selkeitä aste-eroja arkielämän ja poliittisen elämän välillä tässä uudelleenmäärittelyn mahdollisuudessa. Tämä sisältää paradoksin, jossa lähestulkoon "kaikkivaltias" politiikka voi olla legitiimiä vain tunnustaessaan kansalaisille kykenemättömyytensä poistaa kaikkia pakkoja ihmisten elämästä ja myöntäessään vaikeuden luoda ihmisten elämään jatkuva tilanteenmäärittelyn ja uusien mahdollisuuksien vapaus. Mutta tämän ongelman tunnustaminen ei kuitenkaan merkitse, etteikö tuota arkielämän vapautta pitäisi yrittää politiikan puitteissa luoda.
perjantai 22. lokakuuta 2010
Sosiaalivakuutus
Suomen tunnetuin sosiologi Erik Allardt (1985, 246-249) luetteli sosiologian oppikirjassaan hyvinvointivaltion yhteiskunnalliseksi instituutioksi, joka on edesauttamassa yhteiskunnan funktionaalisten välttämättömyyksien toteuttamisessa. Yhteiskunta ei pysy kasassa itsestään, vaan siinä täytyy olla erilaisia instituutioita, jotka hoitavat määrättyjä asioita ja tarjoavat siten yhteiskunnalle funktionaaliset edellytykset säilyä.
Instituutioille on ominaista pitkäaikaisuus ja vakaus, jolloin ne pysyvät olemassa vaikka ihmiset vaihtuvat. Esimerkiksi koulutus- ja kasvatusjärjestelmä on organisoimistapojen ja tarjottujen sisältöjen osalta muuttunut vuosisatojen kuluessa, mutta instituutiona se on ollut olemassa pitkään. Kasvatustehtävä on täytynyt hoitaa kaikkina aikoina ja kaikenlaisissa yhteiskunnissa. Tästä historiallisen pitkäaikaisuuden näkökulmasta hyvinvointivaltio ei ehkä täytä yhteiskunnallisen instituution edellytyksiä, sillä se on varsin uusi keksintö. Mutta se on eittämättä keskeinen yhteiskunnallisten funktioiden kuten kasvatuksen, hoivan ja työvoiman tarjonnan hoitamisessa.
Sosiaalivakuutuksella on tästä näkökulmasta erityisen tärkeä tehtävä yhteiskunnan säilymisessä. Sosiaalivakuutus toimii periaatteessa niin kuin mikä tahansa ”kaupasta ostettu” vakuutus, mutta on parilla oleellisella tavalla erilainen.
Ensinnäkin sosiaalivakuutus ei vakuuta pääasiassa hetkellistä tai aineellista vahinkoa, vaan elämänkaareen liittyvien riskien osalta. Pakolliset työtapaturmavakuutukset ovat kylläkin olemassa hetkellisten onnettomuuksien osalta, mutta pääosin sosiaalivakuutus on elämäntilanteisiin ja –vaiheisiin liittyvää. Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että eläkejärjestelmän lähtökohtana on sen tajuaminen, että ikäihmiselle työllä itsensä elättäminen voi olla liian raskas tehtävä ja, että toimeentulo vanhuuden päivinä täytyy hoitaa toisella tavoin. Tai vaihtoehtoisesti työttömäksi tai sairaaksi jouduttaessa on tärkeää, että rahat ja toimeentulo ei hetkessä kokonaan katoa kun ei voida tehdä töitä ja joudutaan maksamaan kalliista hoidosta. Yleinen sairausvakuutus on tämän perusta. Yhdysvalloissa ollaan vasta nyt rakentamassa sosiaalivakuutusta yleisen sairausvakuutuksen osalta. Työssä ei vielä sosiaalivakuutus ole juurikaan voimassa työttömyysturvaa lukuun ottamatta, ja mikäli globaalissa ajassa haluamme maailman parhaan työelämän täytyy tähänkin elämänalueeseen saada toimiva sosiaalivakuutus. Muutosturva ja pätkätöiden haittojen vähentäminen ovat näitä sosiaalivakuutuksen elementtejä. Kansanedustajillehan on tällainen sosiaalivakuutus jo sopeutumiseläkkeen muodossa järjestetty.
Toinen ero yksityisiin vakuutuksiin on, että sosiaalivakuutuksessa koko yhteiskunta osallistuu vakuutuspääoman kasaamiseen ja varat hallitaan yhteisesti tiettyjen sääntöjen mukaisesti. Eläkejärjestelmässä varojen hallinnointi on hajautettu eri yhtiöiden välillä ja niiden sijoitustoimintaa ja sijoitusten riskitasoa säännellään lainsäädännöllä. Tämä tarkoittaa yksilön kohdalla, että esimerkiksi eläkevakuutusten osalta ei tarvitse hankkia kaikkea saatavissa olevaa tietoa markkinoilla olevista eri kilpailevista tuotteista, verrata niitä ja tehdä rationaalinen valinta tarjolla olevien tuotteiden pohjalta, vaan tietty standardi tulee järjestelmässä olevien säännösten kautta. Tällä voidaan minimoida yksittäisen ihmisen riskit. Tällaisessa järjestelmässä on paljon pienempi vaara kuin yksityisissä vakuutuksissa, että eläketurva katoaisi virheinvestointien kautta taivaan tuuliin. Se tarkoittaa myös sitä, että arviot investointikohteista, tuotoista ja riskeistä tehdään ammattilaisten toimesta, mutta ilman henkilökohtaisen hyötymisen tuomia kiusauksia. Lisäksi saamme tiedotteita kotiimme asioita hallinnoivilta tahoilta niin kuin eläkelaskelmia ja lehtiä kuten työeläkejärjestelmän Kelan sanomat ja Työvoitto (lue sivu 3: http://www.etk.fi/Binary.aspx?Section=42845&Item=64753).
Sosiaalivakuutus on asia, josta meidän suomalaisten on aihetta olla ylpeitä! Tämänkin johdosta pärjätään kansainvälisissä vertailuissa ja asutaan maailman parhaassa maassa.
Instituutioille on ominaista pitkäaikaisuus ja vakaus, jolloin ne pysyvät olemassa vaikka ihmiset vaihtuvat. Esimerkiksi koulutus- ja kasvatusjärjestelmä on organisoimistapojen ja tarjottujen sisältöjen osalta muuttunut vuosisatojen kuluessa, mutta instituutiona se on ollut olemassa pitkään. Kasvatustehtävä on täytynyt hoitaa kaikkina aikoina ja kaikenlaisissa yhteiskunnissa. Tästä historiallisen pitkäaikaisuuden näkökulmasta hyvinvointivaltio ei ehkä täytä yhteiskunnallisen instituution edellytyksiä, sillä se on varsin uusi keksintö. Mutta se on eittämättä keskeinen yhteiskunnallisten funktioiden kuten kasvatuksen, hoivan ja työvoiman tarjonnan hoitamisessa.
Sosiaalivakuutuksella on tästä näkökulmasta erityisen tärkeä tehtävä yhteiskunnan säilymisessä. Sosiaalivakuutus toimii periaatteessa niin kuin mikä tahansa ”kaupasta ostettu” vakuutus, mutta on parilla oleellisella tavalla erilainen.
Ensinnäkin sosiaalivakuutus ei vakuuta pääasiassa hetkellistä tai aineellista vahinkoa, vaan elämänkaareen liittyvien riskien osalta. Pakolliset työtapaturmavakuutukset ovat kylläkin olemassa hetkellisten onnettomuuksien osalta, mutta pääosin sosiaalivakuutus on elämäntilanteisiin ja –vaiheisiin liittyvää. Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että eläkejärjestelmän lähtökohtana on sen tajuaminen, että ikäihmiselle työllä itsensä elättäminen voi olla liian raskas tehtävä ja, että toimeentulo vanhuuden päivinä täytyy hoitaa toisella tavoin. Tai vaihtoehtoisesti työttömäksi tai sairaaksi jouduttaessa on tärkeää, että rahat ja toimeentulo ei hetkessä kokonaan katoa kun ei voida tehdä töitä ja joudutaan maksamaan kalliista hoidosta. Yleinen sairausvakuutus on tämän perusta. Yhdysvalloissa ollaan vasta nyt rakentamassa sosiaalivakuutusta yleisen sairausvakuutuksen osalta. Työssä ei vielä sosiaalivakuutus ole juurikaan voimassa työttömyysturvaa lukuun ottamatta, ja mikäli globaalissa ajassa haluamme maailman parhaan työelämän täytyy tähänkin elämänalueeseen saada toimiva sosiaalivakuutus. Muutosturva ja pätkätöiden haittojen vähentäminen ovat näitä sosiaalivakuutuksen elementtejä. Kansanedustajillehan on tällainen sosiaalivakuutus jo sopeutumiseläkkeen muodossa järjestetty.
Toinen ero yksityisiin vakuutuksiin on, että sosiaalivakuutuksessa koko yhteiskunta osallistuu vakuutuspääoman kasaamiseen ja varat hallitaan yhteisesti tiettyjen sääntöjen mukaisesti. Eläkejärjestelmässä varojen hallinnointi on hajautettu eri yhtiöiden välillä ja niiden sijoitustoimintaa ja sijoitusten riskitasoa säännellään lainsäädännöllä. Tämä tarkoittaa yksilön kohdalla, että esimerkiksi eläkevakuutusten osalta ei tarvitse hankkia kaikkea saatavissa olevaa tietoa markkinoilla olevista eri kilpailevista tuotteista, verrata niitä ja tehdä rationaalinen valinta tarjolla olevien tuotteiden pohjalta, vaan tietty standardi tulee järjestelmässä olevien säännösten kautta. Tällä voidaan minimoida yksittäisen ihmisen riskit. Tällaisessa järjestelmässä on paljon pienempi vaara kuin yksityisissä vakuutuksissa, että eläketurva katoaisi virheinvestointien kautta taivaan tuuliin. Se tarkoittaa myös sitä, että arviot investointikohteista, tuotoista ja riskeistä tehdään ammattilaisten toimesta, mutta ilman henkilökohtaisen hyötymisen tuomia kiusauksia. Lisäksi saamme tiedotteita kotiimme asioita hallinnoivilta tahoilta niin kuin eläkelaskelmia ja lehtiä kuten työeläkejärjestelmän Kelan sanomat ja Työvoitto (lue sivu 3: http://www.etk.fi/Binary.aspx?Section=42845&Item=64753).
Sosiaalivakuutus on asia, josta meidän suomalaisten on aihetta olla ylpeitä! Tämänkin johdosta pärjätään kansainvälisissä vertailuissa ja asutaan maailman parhaassa maassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)