Kaikki pelaa kaikkien kanssa!

Helsingin Sanomissa oli torstaina 10.2 nerokas mielipidekirjoitus, jonka on kirjoittanut Kimmo Vanhamäki, tuusulalainen juniorijalkapalloilussa toimiva autodidakti valmentaja, eli itseoppinut. Voisi todeta kirjoituksen pohjalta, että toivottavasti tulevat mahdolliset valmentajakurssit eivät tuhoa oikeaa näkemystä jalkapalloon ja elämään, ja voi myös todeta, että Kimmo on valmis opettamaan suomalaisessa (juniori)urheilussa, työelämässä ja kaikessa muussakin toiminnassa olevia ihmisiä jo tämän mielipidekirjoituksessa esitetyn näkemyksen pohjalta.

Kimmo esittää, että juniorijalkapalloilussa voitaisiin lasten terveen itsetunnon kehittymisen sekä mukavien harrastuselämysten vuoksi kehittää Palloliiton ajatusta "kaikki pelaa" eteenpäin muotoon kaikki "pelaa kaikkien kanssa". Tämä on nerokas ajatus, joka asettaa kehittymisen vastuun sinne mihin se kuuluu, eli valmentajien ja toiminnassa mukana olevien aikuisten korvien väliin. Vielä tänä päivänä on aivan liian tavallista, että mukana olevat vanhemmat istuttavat oman elämänpiirinsä patologioita (ts. sairauksia) lasten harrastustoimintaan. Usein hämärillä ja epäselvillä ideoilla menestyksestä ja huippu-urheilijoiden jalostamisesta. Lasten harrastuksen ollessa kyseessä se ilmentää vakavaa väärinkäsitystä ja ymmärtämättömyyttä asioiden tärkeysjärjestyksestä. He ovat sitäpaitsi suorastaan haitaksi huippujen kehittymiselle yhteiskunnassa, jonka väestöpohja ei salli yhdenkään yksilön "kadottamista" tai "pudottamista" joukkueesta.

Ajatus siitä, että kaikki pelaa kaikkien kanssa kehittää pelaajia kun opitaan olemaan tekemisissä erilaisuuden kanssa. Se kehittää taidollisesti, älyllisesti ja moraalisesti. Joukkuetaidot kehittyvät toisin sanoen.

Kimmo kiinnittää huomiota siihen, että Suomi työelämän kiusaamistutkimuksessa osoittautui olevan maailman kärkeä. Tämä kertoo jotain olevan pielessä suomalaisessa yhteisössä. Jäävuoren huippu junioriurheilussa on Pohjanmaalla tapahtunut välikohtaus, jossa jääkiekkovanhempi pelin jälkeen löi viisitoista vuotiasta tuomaria. Mutta se on samalla oire kyvyttömyydestä hallita tunteita ja toimia yhdessä muiden kanssa, joka tätä maata valitettavasti kaiken huippusuorittamisen ohessa vaivaa.

Voisimme ottaa oppia esimerkiksi Tanskasta, jossa esiintyy usein viljelty filosofia "de må vaere plads for oss alle", eli "meille kaikille täytyy olla tilaa". Se hyväksyy erilaisuuden ja välttämättömyyden tulla erilaisuuden kanssa toimeen. Kaikilla on olemassaolon oikeutus! Toinen paikka, josta voimme oppia on Intia, jossa valtava erilaisuus ja väestötiheys kuitenkin mahdollistaa fyysisesti tiiviin rinnakkaiselon ja kanssakäymisen (jopa lehmien kanssa) ilman suurempia konflikteja ja väkivaltaa.

Ehkä kaiken pohjalla on kuitenkin asioiden tärkeysjärjestyksen muistaminen eli se, että minkään pelin oma sisäinen logiikka ei saa tulla ihmisenä olemisen ja kohtuuden tielle.

Kiitos Kimmo kirjoituksestasi! Kannatan ajatustasi "Kaikki pelaa kaikkien kanssa".

Pallo on pyöreä: olla osa jotain suurempaa

Hoimar v. Ditfurth kertoo kirjassaan ”Elämää avaruudessa” siitä kuinka meidän pyöreä pallomme omaa magnetismin, jonka johdosta sen muutkin meidän elämällemme suotuisat ominaisuudet ovat olemassa. Pallon pyörimiseen liittyy magnetismia, joka vetää ihmisten kiinnostuksen puoleensa. Pallo pyörii ja tähdet loistavat. Tämän näkemisestä ihmiset ovat nykyään valmiita maksamaan paljon.
Joostein Gaarder kuvaa Immanuel Kantin filosofiaa pallometaforan kautta. Sen mukaan ihminen, joka näkee pallon pyörivän nurmikon yli, miettii mistä se tulee ja haluaa myös löytää sen tuloon syyn kuten, että joku on potkaissut sitä. Ihminen on itse kuitenkin Kantin filosofian mukaan osa pyörivää palloa, eikä voi siksi tarkkailla tapahtumaa ulkoapäin ja riippumattomasti. Tästäkin huolimatta ihmisen järki kuitenkin aina toimii sillä tavoin, että hän miettii mistä ja miksi pallo tulee nurmikon yli.
Emme ehkä koskaan voi tyhjentävästi tietää miksi pallo tulee nurmikon yli ja mistä se tulee, emmekä tiedä meneekö se maaliin saakka, mutta sen tiedämme että nämä kysymykset tulevat meitä aina kiehtomaan.

Matkailu avartaa

Kävimme 10 vuotiaan poikani kanssa Lontoossa. Matkan tarkoitus oli käydä katsomassa Englannin valioliigan jalkapallo-ottelu. Ja kävimmehän toki myös jalkapalloa katsomassa, mutta lopulta matkan seuraukset olivat sellaiset, joita amerikkalainen sosiologi Robert Merton on kutsunut nimeltä ”unintended consequences”.
Tarkoituksenani oli näyttää pojalle kuinka suuri kulttuurinen ilmiö jalkapallo Englannissa on, ja täten asettaa hänen oma harrastuksensa laajempaan yhteyteen. Lopputuloksena suurimman vaikutuksen matkalla teki, jalkapallo, kaksikerroksiset bussit, British museum ja Hamleysin nelikerroksinen lelukauppa mukaan lukien, retkeilymajan siivoton keittiö.
Pojalla on sattuneesta syystä paljon legopalikoita ja ne sitten tuppaavat leviämään pitkin hänen huoneensa lattiaa. Siivouskehotukset ovat osoittautuneet tehottomiksi ja toruminen ei auta. Mutta englantilaisen retkeilymajan yhteiskeittiön palaneen rasvan haju ja lattialla lojuneet ruuantähteet tekivät odottamattoman mutta vahvan vaikutuksen. Matkan jälkeen riitti, että esitti vertauksen pojan huoneen ja retkeilymajan keittiön välillä, niin siivous alkoi oma-aloitteisesti ja ilman nalkutuksia.
Mitä tästä voisi oppia? Ainakin sen, että matkailu avartaa ja omakohtaiset kokemukset auttavat käsitteellistämään ja käsittämään asioita. Sotku pojan huoneessa ei tarkoittanut mitään ennen kuin se tuli verrattavaksi inhottavaan keittiöön. Lisäksi voi oppia myös sen, että vaikka esimerkiksi jalkapallo on hieno kulttuurinen ilmiö ja siihen voi olla omakohtainen suhde, on arkinen, läheiseen elämänpiiriin liittyvä asia usein kuitenkin merkityksellisempi. Me vanhemmat voisimme erityisesti oppia sen, että nalkuttaminen on aika turhaa ja se, että kasvavat tenavat tavalla tai toisella ”hiffaavat” asian on yleensä tehokkaampaa. Ja, että monilla asioilla on seurauksia, joita ei erityisesti ole tarkoitettu.
Jalkapallo-ottelu päättyi tasan nolla nolla ja saatoimme pelin jälkeen todeta, että on hauskempi itse pelata kuin katsoa. Lontoossa lienee siis syytä käydä myös tulevaisuudessa.