tiistai 4. lokakuuta 2011

Hyvä maa

Miten hyvä maa ja yhteiskunta tulisi määritellä? Tämä on kysymys, jota yhteiskuntatieteilijät tieteenalojen laidasta laitaan ovat miettineet. Elintaso ja onnellisuustutkijat ovat olleet eturivissä tässä pohdinnassa ja Erik Allardtin "Att ha, att älska, att vara. Om välfärd i Norden" (1975) on aihealueen klassikko. Nationalismin tutkijat ovat analysoineet niitä tapoja ihannoida kotimaata, joita on esiintynyt kansallismielisten, eli nationalistien keskuudessa. Esimerkiksi 1800-luvun romanttisessa nationalismissa esitettiin kulttuurinen ja kielellinen yhteisö kasvikunnallisilla vertauksilla. Näissä kansakuntaa verrattiin kasviin, jolla tulee olla oikeus kehittyä itsenäisesti ja tulee olla lupa puhjeta kukkaan. Nationalismin tutkimuksessa on kuitenkin esiintynyt kriittisia äänenpainoja kansallismielisten taajaan esiintyvälle taipumukselle määritellä kotimaan hyvyys muita ulossulkevilla, ja jopa rasistisilla tavoilla.

Hyvän maan tunnusmerkit täyttyvät Pohjoismaiden kohdalla monelta osin. Maat menestyvät kaikissa kansainvälisissä vertailuissa. Ne ovat inhimillisen kehityksen kärjessä, teknologisesti edistyneitä, maita joissa koulutus on maailman huippua, lasten ja naisten oikeudet maailman parhaimmistoa ja aineellinen hyvinvointi on maailman huippua ja tasa-arvoisimmin jaettua. Silti tyytymättömyyttä, vihaa ja katkeruutta esiintyy paljon. Lisäksi ihmisten omat henkilökohtaiset ongelmat täyttävät monien mielen ja synnyttävät pahoinvointia. Aika ajoin nämä johtavat kauhun valtakuntaan.

Mitä siis olisi tehtävissä, jotta näistä maista tulisi vieläkin parempia? Edesmennyt kirjailija ja kansanedustaja Tommy Tabermann esitti aikoinaan rakkauslomaa ihmisille. Vaikkakin tällaiset aloitteet menevät liian pitkälle ihmisten yksityiselämän sääntelyssä, josta Jürgen Habermas varoittaa, on niissä kuitenkin hyvänä lähtökohtana inhimillisen kestävyyden lisääminen. Samoin kuin kestävyysurheilussa on peruskunnon ja lihaskunnon rakentaminen edellytyksenä menestykseen, tulisi ihmisten kestävyyttä yhteiskunnallisessa murroksessa ja suhdannevaihteluissa parantaa. Tämä ei tapahdu pelkästään vetoamalla sisuun ja kehottamalla syömään silakkaa. Tarvitaan muita välineitä. Koulutus on parhaiden joukossa, ja olisi syytä kehittää peruskoulua kestävyyttä parantavaan suuntaan, esimerkiksi viihtyvyyttä ja ilmapiiriä parantamalla. Nuorille tulisi kehittää kestävyyttä lisääviä mielekkäitä toimintamuotoja, jotka ottavat erityisesti huomioon ne psyykkiset haasteet, joita identiteetin rakentamiseen liittyy erityisesti sellaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa kaikki on murroksessa. Lisäksi aikuisille tulisi kehittää sellaisia koulutuksia ja kurssikokonaisuuksia, jotka parantavat inhimillistä kestävyyttä vaativissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Sellaisessa tilanteessa on kyse laajemmasta valmennuksesta kuin pelkkien työmarkkinavalmiuksien kehittämisestä.

Yhteiskunnallisten rakenteiden osalta pohjoismaat ovat hyvien maiden joukossa. Ne ovat lähestulkoon niin hyviä kuin historian ja empiirisen kokemuksen valossa maailmasta voi löytyä. Mutta, jotta kehitys voisi edetä tällä saralla tulisi myös ihminen ottaa vielä paremmin huomioon, ja tällä tiellä voisi inhimillnen kestävyysvalmennus olla toimiva menetelmä matkalla kohti vieläkin parempaa maata.