Suunnitelmallinen tulevaisuus

Maassa on uusi hallitus, joka syntyi pitkän prosessin ja erinäisten vaikeuksien kautta. Mikä sitten tulee olemaan tämän vastasyntyneen tulevaisuus? Hallitusohjelmaa luotaessa tehtiin perusteellista työtä, jota uusi hallitus nyt ryhtyy toteuttamaan. Ohjelma sisältää hyviä tavoitteita muun muassa eriarvoisuuden poistamiseksi ja harmaan talouden vähentämiseksi.

Hallitusohjelman täytäntöönpano ei sinänsä takaa menestyksekästä siirtymistä tulevaisuuteen, vaan suunnittelemattomia ja odottamattomia asioita ja kehityskulkuja tulee aina hallituksen eteen. Tämän myös edellinen hallitus tuli huomaamaan kautensa lopulla finanssikriisistä johtuneessa taantumassa ja euroalueen kriisissä. Mutta tulevaisuuteen on mentävä halusi tai ei, sillä tulevaisuus tulee vastaan omine haasteineen. Silti jo hallitusohjelmakin on synnyttänyt vastarintaa jopa hallituspuolueiden parissa. Irtiottoja on syntynyt jo alkumetreillä.

Elämme kuitenkin suunnittelun aikakautta. Werner Bergmann on kirjoittanut kuvaavasti tulevan ajan haltuunotosta. Tulevaisuus pyritään ottamaan haltuun utopian, vallankumouksen, sosiaalipolitiikan sekä lopulta teknologian ja suunnittelun avulla. Nyky-yhteiskuntaa kuvaavat erityisesti jälkimmäiset kaksi tulevaisuuden hallinnan keinoa, joiden avulla pyritään vähentämään tulevaisuudessa esiintyvää epävarmuutta. Tulevaisuus tehdään osaksi nykyisyyttä, asettamalla siihen nykytilanteen ominaisuuksia, tai soveltamalla nykypuitetta, jonka tunnusmerkkejä kirjataan eteenpäin suunniteltavaan tulevaisuusajankohtaan saakka. Tämä on tulevaisuuden järkiperäistämistä, jonka haittana on myös elo rationalisuuden rautahäkissä, käyttääkseni Max Weberin terminologiaa. Sen vuoksi ihmiset myös pyrkivät tiettyyn spontaanisuuteen ja esimerkiksi lomalla pyrkivät irrottautumaan kalenterin ja aikataulujen paineesta. Mutta tavoitteellinen suuntautuminen tulevaisuuteen edellyttää tulevaisuuden epävarmuutta vähentävää toimintaa spontaniuden ja improvisaation kustannuksella.

Uusi hallitus on suuntautunut tulevaisuuteen toisin kuin mikäli hallitus olisi koostunut nykyisistä oppositiopuolueista. Perussuomalaiset romantisoivat suomalaisen yhteiskunnan historian ja ihanteena toimii kutakuinkin Koivusalolainen kuvaus 1950-luvun Suomesta. On hyvä ettei maa mene tulevaisuuteen siirtymällä mentaalisesti menneisyyteen! Keskustapuolueen kiinnittyminen agraarisektoriin, sekä viime vuosien kategorinen uusliberalismi edustavat myös menneisyyden ajamista tulevaisuudeksi. Agraarit tuotantosektorit ovat tilastojen valossa vuosien saatossa menettäneet merkitystään ja uusliberaali talousmalli on viime aikojen finanssikriiseissä ja euroalueen ongelmissa osoittautunut kestämättömäksi. Valtio tarvitaan lopulta aina kuitenkin pelastamaan pulasta, ja vain valtio voi sen tehdä koska sillä on käytössä menneiden, nykyisten ja tulevien sukupolvien työ sekä lainsäädäntövalta.

Tulevaisuus kohdataan modernissa yhteiskunnassa suunnitelmallisesti, strategisesti ja ohjelmia rakentaen. Tämä ei takaa onnistumista mutta luo sille välttämättömät edellytykset.