Yksi muiden joukossa

Kansanvaltainen prosessi on monella tavalla myönteinen ja toimiva tapa järjestää asiat parhaimmalla mahdollisella tavalla. Asioiden käsittelyssä esiintyy monta tarkistuskohtaa, joissa arvioidaan esitetyn asian toimivuus useasta eri näkökulmasta. Näin voidaan välttää äärimmäisyydet ja kohtuuttomat ratkaisut.
Tällainen tarkastaminen olisi mahdotonta valistuneenkin yksinvaltiaan järjestelmässä, ja mekanismin toimivuus heikkenee myös vahvassa edustuksellisuudessa, jossa valta keskitetään joidenkin valittujen edustajien käsiin. Vahvan edustuksellisuuden puolestapuhujat viittaavat eliittien väliseen kilpailuun ja mahdollisuuteen vaihtaa johtava eliitti tarkastusmekanismeina sekä edustuksellisuuden eri muotoihin, joissa se joko heijastaa edustettavia tai korjaa ja täydentää ominaisuuksilla, joita puuttuu edustettavien parista. Nämä ovat kuitenkin nykyisessä, eriytyneessä yhteiskunnassa heikompia tarkastustapoja kuin mahdollisimman monen ihmisen kokemuksien hyödyntäminen itse päätösprosessissa. Erityisesti näin on koska edustuksellisuuteen myös usein liittyy vaaroja kuten vallan turmelevuus ja itseänsä täydentävät prosessit.
Kansanvaltaisuutta on historiassa pelätty ja vastustettu uutterasti. Erinomaisessa kirjassa nimeltä Kuriton kansa viisi yhteiskuntatieteilijää esittää esimerkkejä tällaisesta kansanvallan vastustamisesta pilapiirroksia analysoimalla. Naisten osallistumista päätöksentekoon parodioitiin pilapiirroksissa seuraavasti: ”Toisinaan eduskunta esitetään koko perheen työmaana, jossa perheen isä hoitaa lapsia ja keittää kahvia vaimon pitäessä puhetta. Toisenlaiseksi seuraukseksi tarjotaan eduskuntatyön erotisoitumista, jolloin kuhertelevat kansanedustajat unohtavat politiikan.” Nämä teemat ovat iltapäivälehtien kestosuosikkeja tänäkin päivänä kansanvallan halventamisessa. Kirjassa esiintyy useita valaisevia ja paljonpuhuvia esimerkkejä: ”Koulupoikien marssia, joka vaatii vapautta ja opettajavallan hylkäämistä, ei pilakuvassa juhlita demokraattisia oikeuksia hyödyntävänä poliittisena toimintana, vaan mieltään osoittavat lapset merkitsevät kypsymättömyyttä ja lapsellista uhmaa, myönteisimmillään ehkä leikkiä ja ilonpitoa.” [--] ”Kansan lapsellistaminen” muodostaa pilakuvissa vain yhden keinon kyseenalaistaa kansan kypsyys.” Lisäksi demokratia esitetään pilakuvissa jopa totalitaarisena: ”Tässä järjestelmässä ei myöskään ole sijaa toisinajattelijoille, vaan heidät ajetaan pois kansaa edustavan ryhmän tai kansan piiristä.” Ja kansanvaltaisuuden halveksunta on kohdistunut naisten ja lasten lisäksi vahvasti myös sosialisteja vastaan: ”Joukkovoimaan kohdistuva epäluottamus on erityisen selvää porvarillisten puolueiden pilalehtien sosialisteihin kohdistamassa pilailussa. Yhdistettäessä sosialismi väkijoukkoon korostuu vitseissä kansan poliittinen epäkypsyys monin tavoin: kansa on tällöin sekä ymmärtämätöntä että hillittömyyteen taipuvaista.” Ja lisäksi koko demokraattinen vaalijärjestelmäkin saa osansa: ”Kansanvaltaisten vaalien valta tuntuu olevan siirretty käsiin, jotka edustavat vääristynyttä käsitystä demokratiasta [--].”
Kun historian valossa katsotaan länsimaisten demokratioiden (ja tietyistä toimintatapojen erikoisuuksista huolimatta myös suomalaisen kansanvallan) saavutuksia, kääntyy pilkka yllä olevissa esimerkeissä pilkkaajan omaan nilkkaan. Kansanvaltaisesti on saavutettu naisten ja lasten olosuhteiden parantumista ja monet sosialistien ajamat yhteiskuntareformit ovat vapauttaneet laajat ihmisjoukot vaikeista elinolosuhteista. Mutta kansanvaltainen prosessi ei vielä ole valmis, vaan edellyttää jatkuvaa vahvistamista ja kehittämistä. Viisauden alku tässä tapauksessa löytynee ”täysi-ikäisestä” yksilön oman historiallisen merkityksen suhteellistamisesta sekä sellaisen vapauden saavuttamisesta, jossa vastuullisinkin ja kovinkin päätöksentekijä, asiantuntija ja neuvonantaja nöyrästi toteaa olevansa yksi muiden joukossa.