Monokulttuuria

Nuorena hiihdin jonkin aikaa kilpaa. Kodin lähettyvillä oli valaistu latu ja hiihtokeskus ja sen yhteydessä myös jokatalviset kisat, joissa hiihtivät Pohjoismaiden suurimmat tekijät. Esikuvina olivat Mieto, Brå jne. Menestystä ei omassa hiihdossani juniorina tullut, touhu vaikutti tosikkomaiselta, sekunteja ja kilometrejä mittaavalta puuhalta ja aloin keskittymään muihin lajeihin. Vieraannuin hiihdosta useaksi vuodeksi.
Uudelleen minut hiihdon pariin houkutteli maahanmuuttaja. Sosiologiassa Robert E. Park on luonut käsiteparin ”marginal man” kuvaamaan henkilöä, joka kulttuuriin laidalta tulevana aikaansaa uusia oivalluksia, jotka sitten leviävät normaaleihin käytäntöihin. Ystäväni oli lapsena toivonut joulupukilta suksia ja ne myös saanut. Talvet eivät hänen kotimaassaan kuitenkaan sallineet kovinkaan tiivistä yhteyttä lajiin. Kiinnostusta ja halua oli enemmän kuin olosuhteet antoivat myöden. Suomeen tultuaan oli ehdoton tarve päästä hiihtämään ja nauttimaan talvisesta metsämaisemasta. Aloimmekin pikku hiljaa tekemään hiihtoretkiä, ja tutustuimme myös laskettelemiseen, mutta sitten tuli useampi huono ja vähäluminen talvi.
Aloin noina huonoina talvina kaipaamaan ladulle, nauttimaan liukumisesta, kuntoilun tuomasta hyvänolon tunteesta sekä kauniista talvimaisemista. Aloin pelkäämään, että niinköhän tässä käy, ettei kohta enää pääse hiihtämään. Hiihto nousi elämän nautintojen arvoasteikolla korkealle sijalle.
Nyt olen hiihdellyt sydämeni kyllyydestä kirpputorilta ostamillani välineillä, nauttien täysin siemauksin hiihtoharrastuksesta ja runsaasta lumesta. Olen kiitollinen maahanmuuttajalle siitä, että tämä sai minut iloisen monokulttuurin harrastajaksi

Matkailu avartaa

Kävimme 10 vuotiaan poikani kanssa Lontoossa. Matkan tarkoitus oli käydä katsomassa Englannin valioliigan jalkapallo-ottelu. Ja kävimmehän toki myös jalkapalloa katsomassa, mutta lopulta matkan seuraukset olivat sellaiset, joita amerikkalainen sosiologi Robert Merton on kutsunut nimeltä ”unintended consequences”.
Tarkoituksenani oli näyttää pojalle kuinka suuri kulttuurinen ilmiö jalkapallo Englannissa on, ja täten asettaa hänen oma harrastuksensa laajempaan yhteyteen. Lopputuloksena suurimman vaikutuksen matkalla teki, jalkapallo, kaksikerroksiset bussit, British museum ja Hamleysin nelikerroksinen lelukauppa mukaan lukien, retkeilymajan siivoton keittiö.
Pojalla on sattuneesta syystä paljon legopalikoita ja ne sitten tuppaavat leviämään pitkin hänen huoneensa lattiaa. Siivouskehotukset ovat osoittautuneet tehottomiksi ja toruminen ei auta. Mutta englantilaisen retkeilymajan yhteiskeittiön palaneen rasvan haju ja lattialla lojuneet ruuantähteet tekivät odottamattoman mutta vahvan vaikutuksen. Matkan jälkeen riitti, että esitti vertauksen pojan huoneen ja retkeilymajan keittiön välillä, niin siivous alkoi oma-aloitteisesti ja ilman nalkutuksia.
Mitä tästä voisi oppia? Ainakin sen, että matkailu avartaa ja omakohtaiset kokemukset auttavat käsitteellistämään ja käsittämään asioita. Sotku pojan huoneessa ei tarkoittanut mitään ennen kuin se tuli verrattavaksi inhottavaan keittiöön. Lisäksi voi oppia myös sen, että vaikka esimerkiksi jalkapallo on hieno kulttuurinen ilmiö ja siihen voi olla omakohtainen suhde, on arkinen, läheiseen elämänpiiriin liittyvä asia usein kuitenkin merkityksellisempi. Me vanhemmat voisimme erityisesti oppia sen, että nalkuttaminen on aika turhaa ja se, että kasvavat tenavat tavalla tai toisella ”hiffaavat” asian on yleensä tehokkaampaa. Ja, että monilla asioilla on seurauksia, joita ei erityisesti ole tarkoitettu.
Jalkapallo-ottelu päättyi tasan nolla nolla ja saatoimme pelin jälkeen todeta, että on hauskempi itse pelata kuin katsoa. Lontoossa lienee siis syytä käydä myös tulevaisuudessa.