Hoimar v. Ditfurth kertoo kirjassaan ”Elämää avaruudessa” siitä kuinka meidän pyöreä pallomme omaa magnetismin, jonka johdosta sen muutkin meidän elämällemme suotuisat ominaisuudet ovat olemassa. Pallon pyörimiseen liittyy magnetismia, joka vetää ihmisten kiinnostuksen puoleensa. Pallo pyörii ja tähdet loistavat. Tämän näkemisestä ihmiset ovat nykyään valmiita maksamaan paljon.
Joostein Gaarder kuvaa Immanuel Kantin filosofiaa pallometaforan kautta. Sen mukaan ihminen, joka näkee pallon pyörivän nurmikon yli, miettii mistä se tulee ja haluaa myös löytää sen tuloon syyn kuten, että joku on potkaissut sitä. Ihminen on itse kuitenkin Kantin filosofian mukaan osa pyörivää palloa, eikä voi siksi tarkkailla tapahtumaa ulkoapäin ja riippumattomasti. Tästäkin huolimatta ihmisen järki kuitenkin aina toimii sillä tavoin, että hän miettii mistä ja miksi pallo tulee nurmikon yli.
Emme ehkä koskaan voi tyhjentävästi tietää miksi pallo tulee nurmikon yli ja mistä se tulee, emmekä tiedä meneekö se maaliin saakka, mutta sen tiedämme että nämä kysymykset tulevat meitä aina kiehtomaan.
tiistai 15. kesäkuuta 2010
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Mahdollisuusrakenne
”Järkevät ihmiset eivät uhkaa hyvin linnoittautuneita vastustajia silloin kun mahdollisuudet ovat olemattomat” kirjoittaa Sidney Tarrow kirjassaan poliittisesta mahdollisuusrakenteesta. Arvioiminen ja tilannetaju liittyvät mahdollisuusrakenteeseen, sillä mahdollisuuksien täytyy olla jossain määrin tiedostettuja. Mahdollisuusrakenteen käyttö poliittisen toiminnan tulkkina tai reseptinä viittaa siis tiedostamiseen, tilannetajuun ja arviointikykyyn.
Poliittiset toimijat tulkitsevat usein tilanteenmäärittelyissään yhteistyö- ja kilpakumppaninsa rationaalisiksi toimijoiksi, joiden toimilla on tietty konkreettinen päämäärä. Tästä syystä toimijoiden keinot nähdä ja havaita periaatteellisia tarkoitusperiä ovat usein alikorostuneita. Konkreettiset pyrkimykset sijaitsevat ajassa ja ovat ajankohtaisia, kun sitä vastoin periaatteelliset seikat näyttäytyvät epäajankohtaisina. Toimijat näkevät siis toisissaan aina opportunismia.
Jos eliittikilpailussa vaihtoehtoina on useampi tasavahva ehdokas(/ryhmä), tulkitaan yleensä valintatapoihin liittyvä keskustelu edellisen logiikan mukaisesti kannanotoksi määrätyn ehdokkaan(/ryhmän) hyväksi. Asiasisältö on kuitenkin pakko huomioida, sillä näkemyksellä on tukea ja se on ajoitettu relevantilla tavalla. Asiaan sisältyy niin sanotusti poliittista painetta!
Jos sama valintamenettelyyn liittyvä keskustelu käydään tilanteessa, jossa oikeata kilpailua ei esiinny, se helposti tulkitaan huonosti ajoitetuksi, epäoleelliseksi tai irrationaaliseksi hyökkäykseksi vallitsevaa johtoa vastaan. Edellytykset käydä periaatteellista keskustelua olisivat tuossa tilanteessa analyyttisesti katsottuna olemassa, mikäli johto istuu tukevasti satulassa, mutta intressi asiaan puuttuu sillä asia ei ole ajankohtainen eikä kuulu päiväjärjestykseen. Ajoitus on kerta kaikkiaan väärä!
Tätä ilmentää Ison Britannian keskustelut vaalijärjestelmän uudistuksesta äskettäin käytyjen vaalien jälkeen, jossa liberaalidemokraatit nousivat vaaankieliasemaan. Keskustelu muodostui ajankohtaiseksi, koska uudistus mahdollistaisi paremmat menestysnäkymät liberaalidemokraateille kuin nykyisenkaltainen enemmistövaali, jossa vaalipiirin ykköspuolue korjaa potin. Myös SDP:n keskustelu sääntömuutoksesta kohti suorempaa jäsendemokratiaa kuvastaa samankaltaista, tiettyyn historialliseen tilanteeseen liittyvää mahdollisuusrakennetta. Edellisen puoluekokouksen aikoihin sillä vaikutettiin koko Suomen poliittiseen keskusteluun, ja kilpailijatkin näkivät sen mahdollisuusrakenteena ryhmien välisessä kannatuskisassa. Viime puoluekokouksessa aiheella oli vain periaatteellisesta näkökulmasta katsottuna merkitystä, mutta poliittista painetta se ei juurikaan omannut.
Poliittinen paine muuttaa asioita ja on vallan lähde. Tilannearvio ja poliittisen paineen luominen ovat avaimia mahdollisuusrakenteen mukaisessa muutoksen aikaansaamisessa. Vasta kun pallo on lähtenyt pyörimään, voivat analyyttiset ja periaatteelliset seikat ohjata muutoksen suuntaa sellaisella tavalla, jolla on lopputuloksen kannalta merkitystä ja jolla vältetään kestämätön mielivalta.
Poliittiset toimijat tulkitsevat usein tilanteenmäärittelyissään yhteistyö- ja kilpakumppaninsa rationaalisiksi toimijoiksi, joiden toimilla on tietty konkreettinen päämäärä. Tästä syystä toimijoiden keinot nähdä ja havaita periaatteellisia tarkoitusperiä ovat usein alikorostuneita. Konkreettiset pyrkimykset sijaitsevat ajassa ja ovat ajankohtaisia, kun sitä vastoin periaatteelliset seikat näyttäytyvät epäajankohtaisina. Toimijat näkevät siis toisissaan aina opportunismia.
Jos eliittikilpailussa vaihtoehtoina on useampi tasavahva ehdokas(/ryhmä), tulkitaan yleensä valintatapoihin liittyvä keskustelu edellisen logiikan mukaisesti kannanotoksi määrätyn ehdokkaan(/ryhmän) hyväksi. Asiasisältö on kuitenkin pakko huomioida, sillä näkemyksellä on tukea ja se on ajoitettu relevantilla tavalla. Asiaan sisältyy niin sanotusti poliittista painetta!
Jos sama valintamenettelyyn liittyvä keskustelu käydään tilanteessa, jossa oikeata kilpailua ei esiinny, se helposti tulkitaan huonosti ajoitetuksi, epäoleelliseksi tai irrationaaliseksi hyökkäykseksi vallitsevaa johtoa vastaan. Edellytykset käydä periaatteellista keskustelua olisivat tuossa tilanteessa analyyttisesti katsottuna olemassa, mikäli johto istuu tukevasti satulassa, mutta intressi asiaan puuttuu sillä asia ei ole ajankohtainen eikä kuulu päiväjärjestykseen. Ajoitus on kerta kaikkiaan väärä!
Tätä ilmentää Ison Britannian keskustelut vaalijärjestelmän uudistuksesta äskettäin käytyjen vaalien jälkeen, jossa liberaalidemokraatit nousivat vaaankieliasemaan. Keskustelu muodostui ajankohtaiseksi, koska uudistus mahdollistaisi paremmat menestysnäkymät liberaalidemokraateille kuin nykyisenkaltainen enemmistövaali, jossa vaalipiirin ykköspuolue korjaa potin. Myös SDP:n keskustelu sääntömuutoksesta kohti suorempaa jäsendemokratiaa kuvastaa samankaltaista, tiettyyn historialliseen tilanteeseen liittyvää mahdollisuusrakennetta. Edellisen puoluekokouksen aikoihin sillä vaikutettiin koko Suomen poliittiseen keskusteluun, ja kilpailijatkin näkivät sen mahdollisuusrakenteena ryhmien välisessä kannatuskisassa. Viime puoluekokouksessa aiheella oli vain periaatteellisesta näkökulmasta katsottuna merkitystä, mutta poliittista painetta se ei juurikaan omannut.
Poliittinen paine muuttaa asioita ja on vallan lähde. Tilannearvio ja poliittisen paineen luominen ovat avaimia mahdollisuusrakenteen mukaisessa muutoksen aikaansaamisessa. Vasta kun pallo on lähtenyt pyörimään, voivat analyyttiset ja periaatteelliset seikat ohjata muutoksen suuntaa sellaisella tavalla, jolla on lopputuloksen kannalta merkitystä ja jolla vältetään kestämätön mielivalta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)