Maassa on uusi hallitus, joka syntyi pitkän prosessin ja erinäisten vaikeuksien kautta. Mikä sitten tulee olemaan tämän vastasyntyneen tulevaisuus? Hallitusohjelmaa luotaessa tehtiin perusteellista työtä, jota uusi hallitus nyt ryhtyy toteuttamaan. Ohjelma sisältää hyviä tavoitteita muun muassa eriarvoisuuden poistamiseksi ja harmaan talouden vähentämiseksi.
Hallitusohjelman täytäntöönpano ei sinänsä takaa menestyksekästä siirtymistä tulevaisuuteen, vaan suunnittelemattomia ja odottamattomia asioita ja kehityskulkuja tulee aina hallituksen eteen. Tämän myös edellinen hallitus tuli huomaamaan kautensa lopulla finanssikriisistä johtuneessa taantumassa ja euroalueen kriisissä. Mutta tulevaisuuteen on mentävä halusi tai ei, sillä tulevaisuus tulee vastaan omine haasteineen. Silti jo hallitusohjelmakin on synnyttänyt vastarintaa jopa hallituspuolueiden parissa. Irtiottoja on syntynyt jo alkumetreillä.
Elämme kuitenkin suunnittelun aikakautta. Werner Bergmann on kirjoittanut kuvaavasti tulevan ajan haltuunotosta. Tulevaisuus pyritään ottamaan haltuun utopian, vallankumouksen, sosiaalipolitiikan sekä lopulta teknologian ja suunnittelun avulla. Nyky-yhteiskuntaa kuvaavat erityisesti jälkimmäiset kaksi tulevaisuuden hallinnan keinoa, joiden avulla pyritään vähentämään tulevaisuudessa esiintyvää epävarmuutta. Tulevaisuus tehdään osaksi nykyisyyttä, asettamalla siihen nykytilanteen ominaisuuksia, tai soveltamalla nykypuitetta, jonka tunnusmerkkejä kirjataan eteenpäin suunniteltavaan tulevaisuusajankohtaan saakka. Tämä on tulevaisuuden järkiperäistämistä, jonka haittana on myös elo rationalisuuden rautahäkissä, käyttääkseni Max Weberin terminologiaa. Sen vuoksi ihmiset myös pyrkivät tiettyyn spontaanisuuteen ja esimerkiksi lomalla pyrkivät irrottautumaan kalenterin ja aikataulujen paineesta. Mutta tavoitteellinen suuntautuminen tulevaisuuteen edellyttää tulevaisuuden epävarmuutta vähentävää toimintaa spontaniuden ja improvisaation kustannuksella.
Uusi hallitus on suuntautunut tulevaisuuteen toisin kuin mikäli hallitus olisi koostunut nykyisistä oppositiopuolueista. Perussuomalaiset romantisoivat suomalaisen yhteiskunnan historian ja ihanteena toimii kutakuinkin Koivusalolainen kuvaus 1950-luvun Suomesta. On hyvä ettei maa mene tulevaisuuteen siirtymällä mentaalisesti menneisyyteen! Keskustapuolueen kiinnittyminen agraarisektoriin, sekä viime vuosien kategorinen uusliberalismi edustavat myös menneisyyden ajamista tulevaisuudeksi. Agraarit tuotantosektorit ovat tilastojen valossa vuosien saatossa menettäneet merkitystään ja uusliberaali talousmalli on viime aikojen finanssikriiseissä ja euroalueen ongelmissa osoittautunut kestämättömäksi. Valtio tarvitaan lopulta aina kuitenkin pelastamaan pulasta, ja vain valtio voi sen tehdä koska sillä on käytössä menneiden, nykyisten ja tulevien sukupolvien työ sekä lainsäädäntövalta.
Tulevaisuus kohdataan modernissa yhteiskunnassa suunnitelmallisesti, strategisesti ja ohjelmia rakentaen. Tämä ei takaa onnistumista mutta luo sille välttämättömät edellytykset.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Max Weber. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Max Weber. Näytä kaikki tekstit
tiistai 28. kesäkuuta 2011
lauantai 1. tammikuuta 2011
Järjen aika
Max Weber on kirjoittanut modernin yhteiskunnan synnystä järjen voittona perinteestä. Järkiperäiset toimintatavat ovat Weberin mukaan voittaneet mystiikan ja perinteen sanelemat pakot ja mullistaneet maailmaa.
Monelta osin tämä pitääkin paikkaansa, ja esimerkiksi tieteellinen tieto on syrjäyttänyt monet mystiset uskomukset ja luulot. Mutta lopputulos ei ole niin yksiselitteisen selkeä kuin Weberiä lukemalla voisi ajatella, vaan uskonnolliset ja rationaaliset elementit ovat jatkuvasti läsnä ihmiselossa ja yhteiskunnassa vielä näinäkin päivinä.
Esimerkkinä voi mainita joululahjojen antamisen. Jos ihmiset toimisivat rationaalisesti he antaisivat jouluaattona lahjakortteja toisilleen kehotuksella ostaa jotain määrättyä lahjakortin summalla. Näin lahjan saajat voisivat joulun jälkeen kävellä kauppoihin ja ostaa samat tavarat alennusmyynneistä halvemmalla kuin ennen joulua. Koska onhan se nyt tyhmää maksaa turhan takia enemmän kuin olisi tarpeen! Jouluna voitaisiin sitten lahjakorttien lisäksi antaa sellaisia lahjoja, jotka eivät ole ostettavissa ja jotka on esimerkiksi lahjanantajien itsensä valmistamia. Lisäksi jouluaatto olisi tällöin lupauksia antava, kun ihmiset voisivat odottavaisesti katsoa eteenpäin siihen hetkeen kun itse pääsevät lahjansa kaupasta hakemaan. No joka järjestelmässä on hyötynsä ja haittansa, enkä ole vakuuttunut tällaisen menettelyn onnistuneisuudesta.
Mutta monessako perheessä toimitaan tällä tavoin? Enpä usko, että kovinkaan monessa vaan jouluna annetaan tavarat tavaroina ja ne ostetaan joulun alla kalliimpaan hintaan jolloin tunnearvo itse asiassa nostaa niiden hintaa päinvastoin kuin usein tunnearvolla tavanomaisesti tarkoitetaan. Tämä on perinteen noudattamista pikemmin kuin Weberin kuvaamaa järkiperäistä modernia toimintaa.
Perinteet elävät vieläkin vahvoina, vaikkakaan ne eivät ole enää itsestäänselviä vaan perusteltavissa elämänpoliittisina valintoina niinkuin Giddens osuvasti kirjoittaa tekstissään elämästä jälkitraditionaalisessa yhteiskunnassa (Living in a post-traditional society).
Hyvää uutta vuotta!
Monelta osin tämä pitääkin paikkaansa, ja esimerkiksi tieteellinen tieto on syrjäyttänyt monet mystiset uskomukset ja luulot. Mutta lopputulos ei ole niin yksiselitteisen selkeä kuin Weberiä lukemalla voisi ajatella, vaan uskonnolliset ja rationaaliset elementit ovat jatkuvasti läsnä ihmiselossa ja yhteiskunnassa vielä näinäkin päivinä.
Esimerkkinä voi mainita joululahjojen antamisen. Jos ihmiset toimisivat rationaalisesti he antaisivat jouluaattona lahjakortteja toisilleen kehotuksella ostaa jotain määrättyä lahjakortin summalla. Näin lahjan saajat voisivat joulun jälkeen kävellä kauppoihin ja ostaa samat tavarat alennusmyynneistä halvemmalla kuin ennen joulua. Koska onhan se nyt tyhmää maksaa turhan takia enemmän kuin olisi tarpeen! Jouluna voitaisiin sitten lahjakorttien lisäksi antaa sellaisia lahjoja, jotka eivät ole ostettavissa ja jotka on esimerkiksi lahjanantajien itsensä valmistamia. Lisäksi jouluaatto olisi tällöin lupauksia antava, kun ihmiset voisivat odottavaisesti katsoa eteenpäin siihen hetkeen kun itse pääsevät lahjansa kaupasta hakemaan. No joka järjestelmässä on hyötynsä ja haittansa, enkä ole vakuuttunut tällaisen menettelyn onnistuneisuudesta.
Mutta monessako perheessä toimitaan tällä tavoin? Enpä usko, että kovinkaan monessa vaan jouluna annetaan tavarat tavaroina ja ne ostetaan joulun alla kalliimpaan hintaan jolloin tunnearvo itse asiassa nostaa niiden hintaa päinvastoin kuin usein tunnearvolla tavanomaisesti tarkoitetaan. Tämä on perinteen noudattamista pikemmin kuin Weberin kuvaamaa järkiperäistä modernia toimintaa.
Perinteet elävät vieläkin vahvoina, vaikkakaan ne eivät ole enää itsestäänselviä vaan perusteltavissa elämänpoliittisina valintoina niinkuin Giddens osuvasti kirjoittaa tekstissään elämästä jälkitraditionaalisessa yhteiskunnassa (Living in a post-traditional society).
Hyvää uutta vuotta!
keskiviikko 11. elokuuta 2010
Hyvä hallinto
Tämän päivän yksityistyneessä elämänmuodossa ei aina ymmärretä hallinnon ominaisuuksia ja merkitystä. Edes poliittisten päätöksentekijöiden joukossa ei tätä asiaa valitettavasti ymmärretä.
Hyvä hallinto on tapa varmistaa oikeusvaltion ja demokraattisen järjestelmän toimivuus ja sillä vältetään yhteiskuntaelämän rappio ja mielivalta. Hyvä hallinto on erittäin tärkeää siksi, että viranomaisvaltaa käyttävät henkilöt tekevät virkavaltansa puitteissa päätöksiä, jotka määräävät tavallisten ihmisten ja taloudellisten toimijoiden toimintaa ja olosuhteita. Hallinnon on siksi aina ehdottomasti noudatettava vallitsevia lakeja ja säännöksiä.
Hallinnon teoreetikoissa Max Weber on klassikko byrokraattisen, järkeen perustuvan hallintotavan kuvaajana. Weberin byrokratiamalli sisältää kymmenen sääntöä viranhaltijoiden osalta, joiden seurauksena ei ole arkikielenkäytön haukkumasana byrokraattisuus ja raskassoutuisuus, vaan niiden seurauksena on hyvä hallinto.
Seuraavat kymmenen kriteeriä sisältyvät Weberin malliin:
1. Viranhaltijat ovat henkilökohtaisesti vapaita ja joutuvat noudattamaan järjestelmän määräysvaltaa ainoastaan virkavelvollisuuksissaan.
2. Viranhaltijat on järjestetty kiinteään hierarkiaan.
3. Jokaisen viranhaltijan toimivalta on tarkkaan määritelty ja rajattu.
4. Viranhaltijan suhde organisaatioon on sopimussuhde, joka periaatteessa perustuu vapaaseen valintaan virkaan pyrkivien ehdokkaiden parista.
5. Valinta perustuu ehdokkaiden teknisiin valmiuksiin, jotka järkevimmissä tapauksissa perustuvat tutkintoihin.
6. Viranhaltijat palkitaan kiinteällä palkalla, joka on yleensä kytkettynä eläkeoikeuksiin. Heidät voidaan erottaa vain tietyissä olosuhteissa, mutta ovat aina vapaita itse luopumaan virastaan. Palkan suuruus perustuu ensisijaisesti viran asemaan virkahierarkiassa, mutta lisäksi palkanmäärittelyssä otetaan huomioon viran mukanaantuoma vastuu ja myös viranhaltijan vaatimus ”säädynmukaisesta” palkasta.
7. Virka on viranhaltijan ainoa tai pääasiallinen ammatti.
8. Virka sisältyy uraportaaseen. Eteneminen tapahtuu kokemuksen tai suoriutumisen ansiosta – tai molempien – ja siitä päättävät hierarkiassa yläpuolella olevat.
9. Viranhaltija ei omista ”tuotantovälineitä” eikä omaa mitään määritelmällistä oikeutta virkaansa.
10. Viranhaltija on alistettu tiukalle kurille ja valvonnalle viranhoidossaan.
(Vapaa käännös ruotsinkielestä Sten Anderssonin Max Weberia kuvaavasta tekstistä kirjassa Sociologiska teorier. Studier i sociologins historia 1978, 53).
Hyvä hallinto on tapa varmistaa oikeusvaltion ja demokraattisen järjestelmän toimivuus ja sillä vältetään yhteiskuntaelämän rappio ja mielivalta. Hyvä hallinto on erittäin tärkeää siksi, että viranomaisvaltaa käyttävät henkilöt tekevät virkavaltansa puitteissa päätöksiä, jotka määräävät tavallisten ihmisten ja taloudellisten toimijoiden toimintaa ja olosuhteita. Hallinnon on siksi aina ehdottomasti noudatettava vallitsevia lakeja ja säännöksiä.
Hallinnon teoreetikoissa Max Weber on klassikko byrokraattisen, järkeen perustuvan hallintotavan kuvaajana. Weberin byrokratiamalli sisältää kymmenen sääntöä viranhaltijoiden osalta, joiden seurauksena ei ole arkikielenkäytön haukkumasana byrokraattisuus ja raskassoutuisuus, vaan niiden seurauksena on hyvä hallinto.
Seuraavat kymmenen kriteeriä sisältyvät Weberin malliin:
1. Viranhaltijat ovat henkilökohtaisesti vapaita ja joutuvat noudattamaan järjestelmän määräysvaltaa ainoastaan virkavelvollisuuksissaan.
2. Viranhaltijat on järjestetty kiinteään hierarkiaan.
3. Jokaisen viranhaltijan toimivalta on tarkkaan määritelty ja rajattu.
4. Viranhaltijan suhde organisaatioon on sopimussuhde, joka periaatteessa perustuu vapaaseen valintaan virkaan pyrkivien ehdokkaiden parista.
5. Valinta perustuu ehdokkaiden teknisiin valmiuksiin, jotka järkevimmissä tapauksissa perustuvat tutkintoihin.
6. Viranhaltijat palkitaan kiinteällä palkalla, joka on yleensä kytkettynä eläkeoikeuksiin. Heidät voidaan erottaa vain tietyissä olosuhteissa, mutta ovat aina vapaita itse luopumaan virastaan. Palkan suuruus perustuu ensisijaisesti viran asemaan virkahierarkiassa, mutta lisäksi palkanmäärittelyssä otetaan huomioon viran mukanaantuoma vastuu ja myös viranhaltijan vaatimus ”säädynmukaisesta” palkasta.
7. Virka on viranhaltijan ainoa tai pääasiallinen ammatti.
8. Virka sisältyy uraportaaseen. Eteneminen tapahtuu kokemuksen tai suoriutumisen ansiosta – tai molempien – ja siitä päättävät hierarkiassa yläpuolella olevat.
9. Viranhaltija ei omista ”tuotantovälineitä” eikä omaa mitään määritelmällistä oikeutta virkaansa.
10. Viranhaltija on alistettu tiukalle kurille ja valvonnalle viranhoidossaan.
(Vapaa käännös ruotsinkielestä Sten Anderssonin Max Weberia kuvaavasta tekstistä kirjassa Sociologiska teorier. Studier i sociologins historia 1978, 53).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)