Hysteresis ja korona - tulkitaan käyriä!

Törmäsin hysteresiksen käsitteseen ensi kertaa tutkiessani Pierre Bourdieun sosiologista teoriaa. Bourdieu on kirjoittanut habituksen hysteresiksestä, jota myös on kutsunut nimellä Don Quixote -efekti. Hysteresiksessä ei ole kyse hysteriasta, vaan käsite tulee fysiikasta. Sitä on myös käytetty taloustieteessä työttömyyden selittämiseksi. Hysteresiksessä on yksinkertaistetusti sanottuna kyse siitä, että jonkin tapahtuman, kriisin tai muun vastaavan historiallisen muutoksen jälkeen tilanne ei enää palaa samalle tasolle kuin se oli tapahtumaa ennen. Työttömyydessä ei talouskriisin jälkeen päästä enää yhtä matalalle tasolle kuin ennen kriisiä. Tämä on ollut nähtävissä 1990-luvun laman seurauksena. Habituksen hysteresiksessä asetelma on hieman erilainen, eli ihmisen taipumukset, ominaisuudet ja edellytykset ovat soveliaita historiallisesti aiempaan tilanteeseen, eivätkä ole sopeutuneet tai soveliaita muutoksen tuomiin olosuhteisiin. Kuten Don Quixote, joka taisteli harhaisesti tuulimyllyjä vastaan ritariajan jo ollessa auttamatta menneisyyttä. Mutta keskeistä asiassa on tietynlainen sosiaalinen ja historiallinen laahaus. "Lag" niinkuin William Ogburn sitä kutsui kulttuurin osalta (Cultural lag).

Koronan tapauksessa hysteresis noudattaa enemmän käsitteen alkuperäistä merkitystä. Taudin leviämisen käyrää analysoitaessa nähdään selvästi, että aallon ehtyessä ei enää palata samalle tasolle kuin ennen aaltoa, vaan taudin ilmantuvuus jää korkeammalle tasolle. Tähän kaimani THL:n Mika Salminen viittasi tänään 25.2.2021 tiedotustilaisuudessa tulkitessaan Vaasan ilmantuvuuskäyrää. Sama pätee valtakunnallisia lukuja ja käyriä ihan silmämääräisesti tarkasteltaessa ylläolevasta kuviosta. Tautia jää väestöön korkeammalle tasolle kuin oli ennen tapausten ryöpsähtämistä ja rajoitustoimien voimaansaattamista. Tätä hän sanoi pelättävän, ja tämä onkin kyllä terveydenhuollon kapasiteettia ja koko epidemian leviämistä ajatellen hurja skenaario! Todellinen kilpajuoksu rokottamisen kanssa!

Joka tapauksessa minut yllätti tämä hysteresiksen ilmeneminen! Tästä täytyisi alkaa kehitellä sosiologista teoriaa, jossa erityisesti verkostoteoriaa sekä diffuusioteoriaa, että voitaisiin ymmärtää asia paremmin ja myös saada koronarajoitteet vielä tehokkaammiksi.

PS! Suomeksi kutsutaan myös hystereesiksi (https://fi.wikipedia.org/wiki/Hystereesi)

FC Järki vs. AC Tapa 2-2, mutta tapa painaa päälle!

Koronakamppailussa Järki on onnistunut Suomessa kahdesti mutta kamppailu on täydessä käynnissä ja Tapa painaa päälle. Ensimmäinen Järjen onnistuminen tuli keväällä kun yhteiskunta yhteistuumin, ja keskitetysti valmiuslain avulla onnistui pysäyttämään taudin leviämisen. Yleisö muutti käyttäytymistään ja järjestäytyneen yhteiskunnan reaktio oli voimakas. Hallitus sai laajan tuen toimenpiteilleen sekä väestöltä että yli puoluerajojen. Järki voitti ensimmäisen erän.

Kesä rauhoitti tilanteen ja Tapa pääsi vähitelleen palaamaan ohjaksiin. Niinkuin eräs parhaimmista pelin ymmärtäjistä Alfred Schütz on osoittanut on Tapa hyvin vahva ja voittaa usein! Se voittaa koska Tapa on kaiken pohjalla ja perustana. Tietomme ja todellisuutemme perustuu lopulta Tapaan, vaikka siihen Järkikin on osaltaan vaikuttanut. Politiikassakin näkyi taas jo tavanomaista affektiivistä räksyttämistä. Syksyllä Tapa tasoitti pelin ja käyrä nousi jyrkästi.

Mutta Järki pysäytti vyörytyksen toistamiseen. Tällä kertaa hajautetulla pelistrategialla. Tapa kuitenkin sai taas yliotteen ja käyrä lähti kolmanteen nousuun. Niinkuin Alkon kassalla jotakuinkin lukee "ei tippa tapa, vaan se tapa". Nyt ollaan tilanteessa, jossa peliväline on maalialueella, Tapa vie ja Järki pyrkii torjumaan. Tapan kannattajatkin näkee tilaisuutensa tulleen.

Miten peliä tulisi ymmärtää? Tässä pelissä vahvin strategia liittyy satsaamiseen heikkoon lenkkiin (vrt Granovetter 1978). Ja kuuden asteen erotus asettaa raamit pelille (vrt Milgram 1967; Karinthy 1929). Muitakin logiikoita kuin verkostoihin liittyviä taustalla vaikuttaa. Järki satsaa myös erottautumiseen (Bourdieu 1981) maskien trendistyessä. Mutta tähän on vielä matkaa sillä jotkut vielä häpeävät maskien pitämistä.

Järki on yrittänyt saada pelon vahvistukseksi tässä kamppailussa, ja jossain määrin se on myös onnistunut. Mutta Tapa puolestaan värvää kyllästymistä, tietämättömyyttä, välinpitämättömyyttä ja väsymystä avukseen. Pelolla ei ole riittävästi kestävyyttä pitkässä kamppailussa.

Jos peli päättyy näissä numeroissa tasan vie Järki mestaruuden. Pelissä on panoksena ei yhtään vähempää kuin moderniteetin jatkuminen (Giddens 1996). Eli kysymys siitä voiko laaja-alainen ja monimutkainen järkeen perustuva yhteiskunta jatkaa entisellään. Tuomarina toimii rokote, jonka sympatiat ovat kyllä Järjen puolella. Se on nimittäin Järjen kasvatti. Se ei kuitenkaan voi auttaa vaan kello määrää pelin kulun.

Ehtiikö rokote puhaltaa pilliin ennenkuin Tapa tekee voittomaalin? Vai saisiko Järki jostain uutta puhtia muuttamaan pelin luonnetta ja viemään voiton?

Pyhiinvaellus

Matka Gdanskiin on ay-tutkijalle ja toimijalle kuin katolinen pyhiinvaellus, sillä tuossa kaupungissa tapahtui vuonna 1980 ammattiyhdistysliikkeen mobilisaatio, jolla oli kauaskantoiset vaikutukset. Se oli osaltaan mukana kaatamassa koko neuvostojärjestelmää ja itäisen Euroopan kommunistisia diktatuureja. Tällainen matka edellyttää myös tavanomaista turismia enemmän perehtymistä, ja hainkin esiin kirjahyllystäni kolme aiheeseen liittyvää teosta. Yhden kuvitetun teoksen Solidaarisuusliikkeen lakosta kesältä 1980 sekä kaksi kirjaa liikkeen johtajasta Lech Walesasta, josta myös tuli Puolan presidentti myöhemmin rautaesiripun ja diktatuurien hajoamisen jälkeen (1990-1995). Näiden lisäksi luin Elzbieta Matynin tieteellisen artikkelin "The Lost Treasure of Solidarity" Social Research aikakauslehdestä vuodelta 2001.

Lakko sai alkunsa varsin erikoisesta tapahtumasta. Eräs naispuolinen nosturinkuljettaja Anna Walentynowicz Gdanskin telakalla sai potkut, jota työtoverit eivät hyväksyneet. Viittasivat muun muassa hänen olevan palkittu työntekijä. Vähitellen työläiset laativat 21 ohjelman vaatimuslistan. Julistus on kirjoitettu isolle vanerilevylle, joka nykyään on eurooppalaisessa ay-talossa Brysselisä sekä myös Solidaarisuusmuseossa Gdanskissa. Pikku hiljaa neuvotteluissa päästiin yhteisymmärrykseen ja työläiset saivat vaatimuksensa läpi. Vapaiden ammattiyhdistysten perustaminen ja lehdistön vapaus olivat tällaisia vaatimuksia, sekä myös poliittisten vankien vapauttaminen. Solidaarisuusliike laajeni koko Puolan alueelle ja valtion oli tehtävä myönnytyksiä työläisille. Tällaista vapaampaa aikaa kesti noin vuoden, jonka jälkeen kenraali Jaruzelski julisti sotatilan joulukuun alussa 1981, ja vapaudet poistettiin. Tämän ajanjakson aikana kuitenkin kansalaisyhteiskunta osoitti voimansa tavalla jolla siis oli kauaskantoiset vaikutukset. Syntyi monien eri alojen ja yhteiskunta-asemien välinen koalitio. Avain asemassa olleet metallityöläiset keskiössä, mutta lisäksi intellektuellit, katolinen kirkko, partioliike sekä taiteilijat toimivat yhteistyössä solidaarisuusliikkeessä. Lännen huomio kiinnittyi tapahtumiin ja myös Moskova ja Neuvostoliitto painosti Puolaa voimakkaasti, joten asialle tuli kansainvälispoliittiset mittasuhteet. Nämä yhdessä merkitsivät lopun alkua reaalisosialismille.

Solidaarisuusliikkeen opetuksiin kuuluvat paradoksit, että työläisiä ei välttämättä edusta ns. työväen puolue tai ns. työväen omistama valtio, vaan työläiset voivat olla itseohjautuva kansalaisliike (ja kategoria), jota voidaan edustaa eri tavoin, ja lisäksi paremmin tai huonommin. Se, että juuri työläiset nousivat kapinaan kommunistijohtoisessa maassa oli varsin osuvaa ja tehokasta immanenttia kritiikkiä järjestelmää kohtaan. Oli vaikea esittää itsensä työläisten oikeutettuna edustajana kun liikehdintä ja vastarinta nimenomaisesti syntyi ja tapahtui heidän parissaan. Mutta ei luonnollisesti myöskään olisi mahdottomuus että työläiset nousisivat kapinaan myös työväen puoluetta tai demokraattista hyvinvointivaltiota vastaan mikäli nämä vieraantuvat työläisten elinolosuhteista ja sosiaalisista tuotanto-olosuhteista. Toinen paradoksi on, että liikehdinnän käynnistyminen tapahtui varsin tavanomaisesta poikkevan erilaisen työntekijän kohtelun seurauksena. Mitalein palkittu, naispuolinen nosturinkuljettaja metallityömiesten joukossa telakalla ei edustanut keskimääräistä työntekijää. Solidaarisuus syntyi siis erilaisuudesta huolimatta, tai ehkä jopa nimenomaan sen johdosta.

Yhteiskunnallinen liikehdintä voi olla merkittävää ja vaikutusvaltaista. Valtaapitävät eivät yleensä voi ummistaa siltä silmiään tai olla ottamatta sitä huomioon. Mikäli kollektiivinen liikehdintä pääsee jatkumaan pitkään voi sillä olla suorastaan kumoukselliset seuraukset. Aina näin ei kuitenkaan ole. Mutta valtaapitävien näkökulmasta on oleellista yrittää saada liikehdintä loppumaan mahdollisimman pian. Näin ollen näemme myös monissa tapauksissa valtion taholta väkivaltaista voimankäyttöä liikehdinnän tukahduttamiseksi. Itä-euroopassa olivat tällaisia tilanteita Unkarin kansannousu vuonna 1956 ja Prahan kevät vuonna 1969, jolloin Neuvostopanssarit vyöryivät kaduille. Aivan viiime aikoina tällaista liikehdintää on nähty esimerkiksi Hong Kongissa, Turkissa ja Irakissa.

Kommodifikaatio

Palkkatyö merkitsee, että ihmisen työpanos muodostaa tuotteen tai tavaran, jolla on markkina-arvoa. Ihmisarvo markkinoilla määräytyy kommodifikaatiossa sen arvon mukaan mikä hänen työpanoksensa arvo on markkinoilla. Järjestelmissä, joissa ei ole sosiaaliturvaa, työttömyysvakuutusta, yleissitovia työehtosopimuksia ja muita suojaavia mekanismeja tällainen kommodifikaatio saa äärimmäiset ilmentymät, ja merkitsevät yksilölle varsin karua todellisuutta. Tällaisessa tilanteessa ihminen on markkinoiden armoilla ja hänet arvioidaan kuten mikä tahansa markkinoilla myytävä tuote. Ihminen ei koe, että häneen tällaisilla työmarkkinoilla suhtaudutaan lainkaan ihmisenä, vaan tuotteena ja objektina. Ihmiset kokevat myös, että he tällaisissa järjestelmissä ovat muiden kuin sosiaalisten suhteitten vaikutusten alaisena, koska he eivät koe voivansa vaikuttaa tällaisiin suhteisiin ja, että heillä ei ole vaikutusvaltaa tai kontrollia asioissaan (Israel 1973, 191).

Tanskalainen sosiaalipoliitikko Gösta Esping-Andersen on todennut, että pohjoismainen (sosialidemokraattinen) hyvinvointijärjestelmä toimii dekommodifikaationa, eli vähentää ihmisen markkinariippuvuutta. Se tekee sitä universalistisuutensa johdosta, jossa kaikki ovat oikeutettuja sosiaalivakuutukseen ja -palveluihin. Eivät ainoastaan sellaiset, jotka työskentelevät tai maksavat niistä. Yleensä sivistyneen yhteiskunnan kriteeri on, että ihmisen arvo lasketaan etupäässä muutoin kuin rahassa.

Kuluttajuus merkitsee myös kommodifikaatiota, ja se on sitä erityisesti yhteiskunnissa, joissa kulttuuritarjonta on lähes täysin kaupallista. Tällaisessa tilanteessa ihmisarvon määrittää hänen mahdollisuutensa kuluttaa. Ihmisten vaaitus on seurauksena tällaisesta, kuten Frankfurtin yhteiskuntafilosofit totesivat, ja seurauksena on kaiken mittaaminen rahassa. Rahasta puhuminen saa yhä suuremman merkityksen kaiken arvona, ja rahasta puhutaan jatkuvasti ja kaikissa yhteyksissä keskustellaan siitä mitä mikäkin maksaa. Maksuton kaupunkikulttuuri, ilmaiskonsertit ja yhteiset tilat, joissa ihmiset ilman maksua viettävät aikaa ovat ilmauksia dekommodifikaatiosta, ja vapauttavat ihmisiä.

Väestöpolitiikassa ja maahanmuuttopolitiikassa ovat myös kommodifikaatioprosessit valloilla siinä määrin kuin uusia lapsia ja syntyvyyttä tai työperäistä maahanmuuttoa käsitellään lähestulkoon ainoastaan taloudellisesta näkökulmasta, eli pelkästään työvoiman saatavuusnäkökulmasta ja huoltosuhteen kannalta.

Raportointi tämän hetkisistä hallitusneuvotteluista välittää myös tällaista kommodikaatioon ja vaaitukseen perustuvaa maailmankuvaa, jossa kaikki pitäisi mitata rahassa. Tämä on ongelmallista myös siitä näkökulmasta, että sosiaalisia prosesseja ja kehitystä voidaan ohjata hyvin paljon pelkän lainsäädännön avulla ilman, että sillä on finanssitaloudellisia vaikutuksia, eli vaikutuksia valtion- tai julkiseen talouteen. Mutta mikä tärkeintä, tällainen kommodifioiva näkökulma typistää ihmisen ja yhteiskunnan tavalla, jota ei voida hyväksyä. Samanlainen ajattelu on nimittäin ollut vanhuspalveluissakin esiintyneiden törkeyksien taustalla, jossa ihmishenki on määritelty rahassa eikä se ole ollut paljon arvoinen.

Brist på ledarskap

I Finlands historia har statsmakten genomfört ett antal administrativa reformer som med tiden försämrat de svenskspråkigas möjligheter att få service på sitt modersmål. Det gemensamma för dessa reformer har varit försämringen av den territoriella basen för svenskspråkig service (McRae 1999). I allmänhet har detta skett genom fusioner av ämbetsdistrikt. Vissa frågor har medfört starka språk- och minoritetspolitiska åsikter och kring Finlands självständighet tog man också initiativ till ett starkare territoriellt skydd för svenskan, men det förverkligades aldrig. Enligt historikern Henrik Meinander (2015) berodde detta delvis på tveksamhet till och med inom gruppen, vilket ju iofs. är en indikation på hurudan gruppen är. Den kanske egentligen mera är en heterogen kategori, som består av några större grupper, såsom regioner, olika samhällsklasser, grupper med olika språkliga förmågor, olika organisations- och partianknytningar osv.

Under de senaste åren har olika specifika frågor fått uppmärksamhet såsom Vasa sjukhusdistrikt och fulljoursfrågan, polisdistriktsfrågan, länsreformen, reformen av rättsväsendet och studentskrivningsreformen. Frågorna har dryftats i sin särskildhet, utan desto mera debatt eller diskussioner kring större strategiska frågor. Nu har vi en liknande förändringsprocess pågång i landskapsreformen, men i betydligt större omfattning, speciellt med tanke på dess sociala konsekvenser. Allt tyder på att förutsättningarna för de svenskspråkiga att få hälsovård på sitt modersmål försämras ytterligare i och med reformen. Privatiseringen och kommersialiseringen leder till en försämrad minoritetsservice, det är televisionens utveckling ett bevis på.

Förutsättningar för att inse konsekvenserna av reformen på gruppnivå och gällande landets tvåspråkighet torde finnas. Men ingen diskussion förekommer om de "stora, ödesfrågorna" för finlandssvenskheten. Varför kräver inte det svenskspråkiga etablisemanget att ett tvåspråkigt "landskap" bör grundas, som har till sin uppgift att inhandla hälsovårdstjänster på svenska? Kårkulla samkommun kunde användas som modell för en sådan administrativ lösning och Folktinget kunde fungera som landskapsfullmäktige. Folktingsval har hållits i långa tider och man har skapat en fungerande modell för ett "landskapsparlament".

Svaret på frågan ovan kan vara mångskiftande. Kanske man gör taktiska överväganden i resignationens tecken och funderar att inte ställa krav på utvidgad service under nuvarande regeringsperiod. Det skulle i så fall handla om att inte väcka en "språknationalistisk och imperialistisk" björn som man tror att sover. Men björnen kanske inte alls sover, utan följer gamla invanda metoden för att bli matad. Kanske det handlar om rädsla i den finlandssvenska politiska och kulturella eliten för att gruppmedlemmarna själva inte kommer att vara lojala med gruppen och de tydligare språkliga strategierna till fördel för svenskan. Detta kan också hänga ihop med regional splittring. Eller kanske det beror på allmän likgiltighet och vana att fungera på båda språken, dvs. en form för individualism som frånser reformers politiska och kollektiva konskevenser. I anslutning till detta det kanske också förekommer en nöjdhet med hur läget är och hur det utvecklats till det som det är. Eliter har ju ofta nytta av status quo.

Men det är nog förvånande att inte massmedia eller politiska grupperingar eller finlandssvenska institutioner heller för den delen alls har dryftat frågan om att skapa ett tvåspråkigt, transregionalt och icke-spatialt (dvs. hela "Svenskfinland" täckande) landskap i So-Hä -reformen. Det kanske är just detta ledarskapsproblem och avsaknad av vision och strategi som innebär den stora utmaningen för Finlands tvåspråkighet.

EVVK eli bongaten vaaliuurnille

Minä kirjoitan tämän erityisesti sinulle, joka et ole vihainen tai tyytymätön, vaan kerta kaikkiaan et jaksa tai viitsi välittää sellaisesta kuin äänestäminen, vaalit tai demokratia tai kansalaisvelvollisuus tai politiikka tai mistään muusta vastaavasta. Sinulle, joka et ole vihainen, etkä tyytymätön poliitikkojen tekemisiin tai tekemättä jättämisiin. Sinulle, jolla on tarpeeksi miettimistä omissa asioissasi, ja haluat käyttää aikasi johonkin mukavampaan, mielekkäämpään ja viihdyttävämpään kuin mielestäsi typerään äänestämiseen. Minä yritän suostutella sinua äänestämään. En kuitenkaan tällä kertaa tee sitä tavanomaisin keinoin, jolloin korostaisin demokratian tärkeyttä, vaikuttamisen mahdollisuutta, sitä että saa valittaa jos on äänestänyt tai muuten vaan kansalaisvelvollisuudella. ”Get a life” sä ehkä ajattelet tässä vaiheessa. Ajattelin nyt suostutella sinua juuri tällä, eli äänestämisen viihteellisellä arvolla. (Vaikka pidän sitä myös tärkeänä asiana).

Bongaus kunniaan
Äänestäminen on melko harvinaista hupia, joka mahdollistaa oman asuinalueen väestön tarkkailun. Se on vähän kuin kunnan järjestämään teatteriesitykseen tai performanssiin menisi. Miten ihmiset nykysuomessa pukeutuvat? Kulkevatko vielä tuuliasuissa? Vai ovatko juhlapuvuissa tai trendivaatteissa? Entä onko vaalilautakunnassa yhtään tärkeää pönöttäjää, jonka nähdessään on pokassa pitämistä? Mitäköhän puoluetta hän edustaa? Olisiko demari, porvari vai piraatti? Entä nuo jonossa olijat? Ovatko kaltaisiani ”Evekkoja”, jotka lähtivät paikalle hupimielessä? Onko vaalikoppiin piirretty kirkkoveneitä? Entä kenellä ehdokkaalla on ”Number of the beast” ja kellä ”hätänumero” ja kenellä "kuusysi". Onko siellä yhtään tuttua listoilla, vaalilautakunnassa tai äänestysjonossa?

Hyötyliikuntaa ja lenkkeilyä
No voihan sen lenkin suunnata myös äänestyspaikalle. Ja jonossa voi tankata urheilujuomaa tai lämmintä mehua. Suorituksen jälkeen voi toki myös käyskennellä after-pyhättöön, jossa ei sitten taatusti anneta-, pidetä- tai avata ääntä, vaan keskitytään puhtaasti tankkaukseen. Täytyyhän taas parin vuoden päästä suoriutua hyvällä tuloksella seuraavasta kerrasta.

Passiivisen vastarinnan uudelleentulkinta
No ehkäpä huomasit vaalijulisteesta sen kouluajan kiusanhengen olevan ehdolla. Nyt on tilaisuus passivoida tämän ääni äänestämällä vastavetona hänen kovinta kilpailijaa. Kyllähän tuo vanha riesa kuitenkin itseänsä äänestää, niin äänestäppä kilpailijaa. Tämä on passiivista vastarintaa 2.0, jossa sohvalla makaaminen EVVK:ta hokien ei enää anna kunnon kiksejä. Naama punaisena vastustavan äänen antaminen on magee kokemus. Veri sykkii suonissa, ja mielessä takoo ”ähä kutti”!

Starat ja idolit
Mutta oli siellä julisteessa myös kouluaikojen ope, joka kärsivällisesti auttoi ja neuvoi kun kasvaminen ja oppiminen tuotti tuskaa. Tuollehan voisit vaikka äänesi antaa. Ja onhan siellä myös entinen tv-kuuluttaja, joka esitteli sinulle lähestulkoon kaikki rakastamasi biisit ja bändit. Ja on siinä julisteessa vielä todellisia asiantuntijoita biologian, verotuksen, tietoturvan ja yhteiskunta-asioiden aloilta. Nuo ainakin tietävät mistä päättävät. Ja on siellä myös urheiluihmisiä, jotka varmasti jaksavat eivätkä hevillä väsähdä. Plus tietysti kaikki erilaisten ammattien ja elämänkokemusten edustajat. Kunpa olisi useampi ääni, että voisit antaa äänesi eri asioiden puolesta! Käy äänestämässä!

Tahaton kielellinen innovaatio

Tämä kirjoitus kiinnostanee enemmän ruotsinkielisiä ja kielitieteilijöitä kuin laajoja kansanjoukkoja. Harmi sinänsä populistien näkökulmasta, sillä Timo Soini tuli keksineeksi hienon uuden ruotsinkielen sanan tänään radion ruotsinkielisissä uutisissa. Tosikot jättäkööt lukematta!

Espoolaispoliitikkojen Soinin ja Haglundin valtakunnanpolitiikkaan liittyvässä kamppailussa (Haglund-Soini I - "Attention to pretension") Soini, ruotsinkieltä puhuen, lanseerasi sanan Brägla tai Bräkla. Parin kirjaimen lausuminen oli mielenkiintoisella tavalla varmaan haastatteluäänityksen laadusta johtuen, hieman epäselviä, jolloin syntyi hyvä uudissana. Bräkla (lausutaan breekla) on yhdistelmä sanoista bräka ja prägla.

Bräka on lyhyt ääni, joka lähtee esimerkiksi lampaista. Sanakirjan mukaan se merkitsee mäkättämistä tai määkimistä suomen kielellä. Jos kyse on laulamisesta on sanan merkitys määkyä.

Prägla puolestaan merkitsee jonkin asian luonnehtimista. Siis toimintaa, jossa jollekin ilmiölle muodostetaan merkitys ja se kuvataan. Sanakirjan mukaan se suomeksi merkitsee leiman lyömistä tai sävyttämistä.

Bräkla/brägla voi siis toimia sanana, jossa joku tuo esiin pitkäkestoisia äännähdyksiä (lausumia), joissa luonnehtii jotakuta henkilöä, ryhmää tai ilmiötä. Jos jonkun lausumaa kutsutaan bräklandeksi, se merkitsee ettei sitä pidetä kovinkaan varteenotettavana tai arvovaltaisena lausumana. Bräkla on hieman halveksiva sana, ja poliittisessa keskustelussa sallitun rajamailla. Nyt kun se on keksitty, sitä täytyy välttää!