Tilanteen määrittely ja todelliset seuraukset

Ihmisellä on tulkinnan taito, eikä hän reagoi automaattisesti erilaisiin ärsykkeisiin. Ihminen tulkitsee ärsykkeen ja määrittelee tilanteen tulkintansa pohjalta. Sen jälkeen hän elää tulkintansa mukaisesti. Eräs sosiologian klassikoista, William Irwing Thomas määritteli tämän seuraavasti: "jos ihminen ajattelee jonkin asian olevan totta, niin tämä tulee todeksi seurauksiltaan" (Thomas & Thomas 1927). Tämä siis merkitsee, että ihminen yksinkertaisesti alkaa elää tilanteenmäärittelynsä mukaisesti.

Politiikassa tämä pätee enemmän kuin monessa muussa asiassa. Urho Kekkonen määritteli (Pirandellon näytelmää lainaten) jo aikanaan, että "niin on jos siltä näyttää". Sillä on yleensä tarkoitettu tilanteenmäärittelyn saavan todellisen luonteen, riippumatta objektiivisista tosiasioista, ja on sovellettu esimerkiksi yksittäisten poliitikkojen julkisuuskuvaan. Mutta sen voi katsoa myös viittaavan mahdollisuuteen saada asiat näyttämään tietyllä tavalla. Politiikkaan tämä näkökanta pätee erityisen hyvin sen vuoksi, että todellisuutta voidaan muokata päätöksenteossa. Tavallisessa arkielämässä ollaan monien pakkojen, historiassa muodostuneiden välttämättömyyksien ja rutiinien vankeina, eikä tilanteenmäärittelyitä edes tehdä kovinkaan selkeän tietoisuuden pohjalta. Mutta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa tilanne on toinen.

Nyky-yhteiskuntaa leimaa monien aikaisempien pakkojen katoaminen ja taloudellinen yltäkylläisyys. Ei kuitenkaan kaikkia ihmisiä, mutta suurta enemmistöä. Tämä merkitsee, että tuo vuorovaikutukseen perehtynyt sosiologinen suuntaus (symbolinen interaktionismi) on aiempaa pätevämpi (kuten Giddens määritteli tilanteen Blairille) ja ihmisten elämä myöhäismodernissa on elämänpoliittisten uusien valintojen (second chances) näyttämö, jossa elämää ei ole "lyöty lukkoon" ja määritelty ennalta mitenkään yksiselitteisesti tai peruuttamattomasti.

Poliitikkojen on kuitenkin muistettava, että on selkeitä aste-eroja arkielämän ja poliittisen elämän välillä tässä uudelleenmäärittelyn mahdollisuudessa. Tämä sisältää paradoksin, jossa lähestulkoon "kaikkivaltias" politiikka voi olla legitiimiä vain tunnustaessaan kansalaisille kykenemättömyytensä poistaa kaikkia pakkoja ihmisten elämästä ja myöntäessään vaikeuden luoda ihmisten elämään jatkuva tilanteenmäärittelyn ja uusien mahdollisuuksien vapaus. Mutta tämän ongelman tunnustaminen ei kuitenkaan merkitse, etteikö tuota arkielämän vapautta pitäisi yrittää politiikan puitteissa luoda.