lauantai 18. toukokuuta 2019

Kommodifikaatio

Palkkatyö merkitsee, että ihmisen työpanos muodostaa tuotteen tai tavaran, jolla on markkina-arvoa. Ihmisarvo markkinoilla määräytyy kommodifikaatiossa sen arvon mukaan mikä hänen työpanoksensa arvo on markkinoilla. Järjestelmissä, joissa ei ole sosiaaliturvaa, työttömyysvakuutusta, yleissitovia työehtosopimuksia ja muita suojaavia mekanismeja tällainen kommodifikaatio saa äärimmäiset ilmentymät, ja merkitsevät yksilölle varsin karua todellisuutta. Tällaisessa tilanteessa ihminen on markkinoiden armoilla ja hänet arvioidaan kuten mikä tahansa markkinoilla myytävä tuote. Ihminen ei koe, että häneen tällaisilla työmarkkinoilla suhtaudutaan lainkaan ihmisenä, vaan tuotteena ja objektina. Ihmiset kokevat myös, että he tällaisissa järjestelmissä ovat muiden kuin sosiaalisten suhteitten vaikutusten alaisena, koska he eivät koe voivansa vaikuttaa tällaisiin suhteisiin ja, että heillä ei ole vaikutusvaltaa tai kontrollia asioissaan (Israel 1973, 191).

Tanskalainen sosiaalipoliitikko Gösta Esping-Andersen on todennut, että pohjoismainen (sosialidemokraattinen) hyvinvointijärjestelmä toimii dekommodifikaationa, eli vähentää ihmisen markkinariippuvuutta. Se tekee sitä universalistisuutensa johdosta, jossa kaikki ovat oikeutettuja sosiaalivakuutukseen ja -palveluihin. Eivät ainoastaan sellaiset, jotka työskentelevät tai maksavat niistä. Yleensä sivistyneen yhteiskunnan kriteeri on, että ihmisen arvo lasketaan etupäässä muutoin kuin rahassa.

Kuluttajuus merkitsee myös kommodifikaatiota, ja se on sitä erityisesti yhteiskunnissa, joissa kulttuuritarjonta on lähes täysin kaupallista. Tällaisessa tilanteessa ihmisarvon määrittää hänen mahdollisuutensa kuluttaa. Ihmisten vaaitus on seurauksena tällaisesta, kuten Frankfurtin yhteiskuntafilosofit totesivat, ja seurauksena on kaiken mittaaminen rahassa. Rahasta puhuminen saa yhä suuremman merkityksen kaiken arvona, ja rahasta puhutaan jatkuvasti ja kaikissa yhteyksissä keskustellaan siitä mitä mikäkin maksaa. Maksuton kaupunkikulttuuri, ilmaiskonsertit ja yhteiset tilat, joissa ihmiset ilman maksua viettävät aikaa ovat ilmauksia dekommodifikaatiosta, ja vapauttavat ihmisiä.

Väestöpolitiikassa ja maahanmuuttopolitiikassa ovat myös kommodifikaatioprosessit valloilla siinä määrin kuin uusia lapsia ja syntyvyyttä tai työperäistä maahanmuuttoa käsitellään lähestulkoon ainoastaan taloudellisesta näkökulmasta, eli pelkästään työvoiman saatavuusnäkökulmasta ja huoltosuhteen kannalta.

Raportointi tämän hetkisistä hallitusneuvotteluista välittää myös tällaista kommodikaatioon ja vaaitukseen perustuvaa maailmankuvaa, jossa kaikki pitäisi mitata rahassa. Tämä on ongelmallista myös siitä näkökulmasta, että sosiaalisia prosesseja ja kehitystä voidaan ohjata hyvin paljon pelkän lainsäädännön avulla ilman, että sillä on finanssitaloudellisia vaikutuksia, eli vaikutuksia valtion- tai julkiseen talouteen. Mutta mikä tärkeintä, tällainen kommodifioiva näkökulma typistää ihmisen ja yhteiskunnan tavalla, jota ei voida hyväksyä. Samanlainen ajattelu on nimittäin ollut vanhuspalveluissakin esiintyneiden törkeyksien taustalla, jossa ihmishenki on määritelty rahassa eikä se ole ollut paljon arvoinen.