lauantai 8. syyskuuta 2012

Maahanmuuttaja-asiat kuntaministerille

Suomessa voitaisiin vahvistaa kuntaministerin salkkua keskittämällä maahanmuuttoasioiden hallinto kunta-asioiden toimialaan, ja siirtämällä tarvittavat ja oleelliset resurssit (sekä toiminnot ja toimistot) kunnan hoidettavaksi.
Maahanmuuttoasioiden hallinto on tällähetkellä hajaantuneena monen eri hallinnonalan kesken. Tämä luo ongelmia politiikan ja toimenpiteiden yhteensovittamisessa, ja maahanmuuttajien kontakti yhteiskunnallisten palveluiden ja viranomaisten kanssa on monimutkaista ja hämmentävää. Nyt ollaan yhteydessä poliisiin lupa-asioiden osalta. Työ- ja elinkeinotoimistot hoitavat työllistymisasioita. Kunnalliset toimijat huolehtivat perustoimeentulosta, koulutusasioista, osittain kielenopiskelusta sekä asumisasioista. Lisäksi on vielä muitakin viranomaistahoja mukana hallinnoimassa maahanmuuttoasioita. Voimassa on siis varsinainen hallinnollinen "sillisalaatti".
Kunta olisi sopiva hallinnollinen yksikkö maahanmuuttoasioiden hoitamiseen (pääkaupunkiseutua lukuunottamatta, jossa metropolivaltuusto voisi huolehtia tästä hallinnonalasta). Kunnallisella tasolla monien asioiden kuten asumisen, työnsaannin ja toimeentulon, sekä päivähoidon ja koulutuksen yhteensovittaminen on helpompaa kuin jos asioita hallinnoivat osittain valtiolliset (eri ministeriöiden alaiset) ja osittain kunnalliset viranomaistahot. Kunnalliset monikulttuuriasiain neuvottelukunnat voisivat myös nopeasti antaa palautetta eri toimenpiteiden toimivuudesta ja nostaa esiin olemassa olevia ongelmia.
Kuntaministerin yhteyteen voitaisiin tällaisen reformin yhteydessä myös laatia perusteellinen uudistus kunnallisen itsehallinnon osalta. Kuntaliitosten yhteydessä kunnallinen itsehallinto on ollut liikkeessä, ja pelisäännöt ovat oleet monelta osin epäselvät (esim. Sipookysymys). Sitten kun kunnat osoitetaan huolehtimaan maahanmuuttoasioista (lupa-asioita lukuunottamatta), tulee kunnille ohjata asiaan tarvittavat resurssit sekä myös määritellä asiaa koskeva liikkumavara.