Hyvän kehä

Sosiaalipolitiikan merkittävä käsitepari on pitkään ollut Hyvän kehä, jonka Gunnar Myrdal kehitti ja, joka levisi kaikkien pohjoismaitten alueelle. Suomelle hyvän kehää tarjosi erityisesti Pekka Kuusi teoksessaan ”60-luvun sosiaalipolitiikka”. Hyvän kehä viittaa sosiaalipolitiikan taloudelliseen ulottuvuuteen, jossa laaja sosiaaliturva tukee talouskasvua. Tämän taustalla oli ajatus 1930-luvulta lähtien, että luokkakompromissi tuottaa asetelman, jossa kaikki voittavat (Kettunen 2008, 145). Hyvän kehän toimivuutta on viime aikoina empiirisesti tutkinut Jouko Kajanoja, jonka tiivistelmä tutkimuksen lähtökohdista ja tuloksesta löytyy täältä.
Vero- ja palkkapolitiikassa on viitattu olosuhteeseen ”köyhän euro on enemmän kuin rikkaan” viitaten siihen, miten yksi euro muodostaa isomman osan köyhän kukkarossa olevista varoista kuin rikkaan kukkarossa olevista. Siksi se suuntautuu suuremmalla todennäköisyydellä talouden pyöriä pyörittävään välttämättömään kulutukseen kuin rikkaan euro, jotka voi jäädä sukanvarteen. Tästä seuraa, että sellaiset toimet, jotka lisäävät köyhän ostovoimaa elvyttävät myös taloutta sen lisäksi, että ne edesauttavat köyhän elämäntilannetta.
Nykytilanteessa tulonsiirroista riippuvaisten ja erityisesti perustukien varassa elävien, kuten toimentulotuen tai kansaneläkkeen varassa elävien tilanteeseen tuleva helpotus esimerkiksi tuloja korottamalla merkitsisi nimenomaan tällaista hyvän kehän vahvistamista. Kun perustukiriippuvuuteen muun muassa yksinhuoltajaperheissä liittyy vielä usein lapsiköyhyys, niin hyvän kehän vahvistaminen parantaa yhteiskunnallista suoriutumista kokonaisvaltaisesti. Myös työttömien nuorten työllistäminen ja väestön koulutustason korottaminen ovat tällaisia hyvän kehää vahvistavia toimia. Opiskelijoiden elintason parantamisella on myös hyvän kehää vahvistava vaikutus.

Työnjaosta

Yhteistoiminnan, organisoitumisen ja tuloksellisen työn perustana toimii työnjako. Se merkitsee tiettyä erikoistumista ja luottamusta siihen, että yhteistyökumppanit hoitavat oman osuutensa tunnollisesti ja hyvin tuloksin. Työnjakoon liittyy luottamus, jonka sosiologi Anthony Giddens on määritellyt monimutkaisen nyky-yhteiskunnan oleelliseksi osaksi, jota ilman emme uskaltaisi toimia lainkaan.
Työnjaon seurauksena nähdään todellinen synergia, kun kaikkien osapanosten yhteenlaskettu tuotos on enemmän kuin osapanokset irrallisina ja erillisinä. Työnjako on myös yksilölle helpotus sillä silloin ei tarvitse kantaa vastuuta kaikesta itse.
Sosiologiassa työnjakoon on perehtynyt syvällisimmin Emile Durkheim. Hän vertasi erilaisia yhteiskuntia työnjaon osalta toisiinsa ja kuvasi niiden kautta yhteiskuntien ominaislaatua ja solidaarisuutta, eli koossa pysymistä. Durkheim totesi, että matalan työnjaon yhteiskunnissa, joissa oli matala erikoistumisen aste, vallitsi voimakas yhdenmukaisuuden paine ja normirikkomuksista rangaistiin usein ankarasti ja henkilöön kohdistuvina sanktioina. Durkheim kutsui tällaista yhteiskuntaa mekaanisen solidaarisuuden yhteiskunnaksi. Korkean työnjaon yhteiskunnassa sääntely on usein sopimusoikeudellista, ja yhteiskunta sallii enemmän poikkeavuutta. Tällaisessa orgaanisen solidaarisuuden yhteiskunnassa ihmisten välinen, erikoistumisesta johtuva riippuvuus luo edellytyksiä solidaarisuudelle. Kaikkien ei voida odottaa osaavan kaikkea ja kaikki ovat riippuvaisia toisten panoksesta, jotta asiat hoituisivat.
Nykyisen kaltaisessa monimutkaisessa yhteiskunnassa (kompleksisessa), jossa esiintyy paljon "sattumaa, muutosta, epävarmuutta, yhteenkietoutumista ja tuntematonta mystisyyteen asti" (Koskiaho 1986, s. 1) on työnjako edelleen ajankohtainen vaatimus ja korkealla asteella. Erikoistuneita ammatteja on lukuisa määrä ja olemme riippuvaisia niissä tuotetuista panoksista arkipäiväisessä elämässämme. Jokin meille mystinen ja tuntematon on muissa ammateissa arkipäiväistä perusruisleipää, josta tiedetään lähes kaikki tarvittava.
Yhtenäiskulttuuri, nopea muutos maatalousyhteiskunnasta jälkiteolliseksi yhteiskunnaksi, pyrkimys yhteisymmärrykseen, kiire, laskelmoiva asenne vuorovaikutuksessa, sukupuoliroolien muutos ja informaatioteknologian tunkeutuminen kaikkiin toimintoihin vaikeuttaa joiltain osin työnjaon periaatteen omaksumista. Työnjako on yhä keskeinen osa ihmisen yhteiskunnassa eloa sekä oloa, vaikka esimerkiksi sukupuolten välinen tasa-arvo ja maskuliinisten ja feminiinisten roolien sisällöllinen muutos onkin tuottanut tähän työnjakoon tarpeellisia ja mukavia vapausasteita.