Yhteistyöstä

Minä toivoisin, että kaikki ihmiset saisivat nauttia todellisesta yhteistyöstä ainakin joinakin jaksoina elämässään. Tutkimustyössäni olen usein tehnyt töitä yksin puurtaen ja yhteiskuntatieteet ovat luonteeltaan sellaisia, joissa ei luonnollisesti työskennellä ryhmissä esimerkiksi laboratoriomaisissa olosuhteissa. Yksin työskentelyssä on vieraantumisen vaara aina lähempänä. Mutta joinakin jaksoina olen päässyt tekemään tiivistä yhteistyötä toisten ihmisten kanssa tutkimuksen parissa ja voin vakuuttaa, että kokemus on ollut erittäin antoisa ja opettava. Myös rakentamisessa olen saanut tehdä yhteistyötä ja sekin on ollut miellyttävää. Kun yhteispeli sujuu ja kumppanit ovat taitavia vuorovaikutuksessa ja toistensa huomioimisessa, jää työstä hyvä fiilis ja parhaimmillaan ajankulku katoaa mielestä.
Usein yhteistyö ei suinkaan ole ongelmatonta. Yhteiskuntatieteilijät ovat viitanneet vapaamatkustajan ongelmaan, jossa joku ryhmän jäsen ei kanna omaa vastuutaan tuottamisesta, vaikka kuitenkin nauttii hedelmistä. Muita yleisiä ongelmia ovat valtakamppailut, ärsyyntyminen yhteistyökumppaneihin, kommunikaatio-ongelmat ja väärinymmärrykset sekä epätasa-arvoiset, hierarkkiset suhteet.
Saksalainen yhteiskuntafilosofi Jürgen Habermas on kommunikatiivisen toiminnan teoriassaan kiinnittänyt huomiota rationaalisen vuoropuhelun syntyehtoihin, nostaen esiin muun muassa diskurssietiikan ja puheakti teorian. Nämä ovat tärkeitä reunaehtoja myös yhteistyössä. Lausumien (eli asenteen) pitää olla vilpittömiä ja tilanne vailla pakkoa. Puheakteista pitää ymmärtää ovatko ne asioiden tilaa ilmentäviä, omia tunteita ilmentäviä vai kanssaihmisten kanssa yhteistä todellisuutta (ja oikeata/normeja) luovia. Eli: A) Tänään on kymmenen astetta pakkasta ja aurinko paistaa. B) Minusta on ihana talvisää, josta nautin todella ja C) Jos sinäkin pidät tästä talvisäästä, niin mennään yhdessä ulos vaikkapa hiihtämään.
Habermasin teoriaa on kritisoitu naiivisuudesta ja ehkä karu todellisuus usein estää tällaisen vuorovaikutuksen syntymisen. Toivoisin kuitenkin, että ihmiset pääsisivät mukaan sellaiseen yhteistyöhön, jossa ajan kulku on jaettu yhteistyökumppanin kanssa ja molemmat ovat suuntautuneet vailla pakkoa yhteisen ongelman ratkaisuun samassa hetkessä. Filosofi Alfred Schutz kutsuu tätä yhdessä vanhenemiseksi ja se on kokemukseni mukaan erittäin palkitsevaa ja onnea tuottavaa.