Tasapaino

Useimmat ihmiset kaipaavat tasapainoa maailmaan. Tiedämme voivamme hyvin kun asiat ovat tasapainossa, kun esimerkiksi henkiset ja ruumiilliset ponnistukset ovat oikeassa suhteessa keskenään ja kun henkinen tasapainomme on kohdallaan. Toivomme lapsillemme tasapainoista kehitystä.
Tiedämme myös, että yhteiskunnassa on tasapaino tarpeellinen olotila, erityisesti heikompien näkökulmasta tarkasteltuna. Silloin kun kriisit ja kaaos vallitsevat on esimerkiksi vanhuksilla ja lapsilla vaikeampaa.
Viime vuosina yhteiskuntatieteissä eivät tasapaino- ja harmoniateoriat ole kuitenkaan olleet muodissa. Yhtäältä tämä johtuu yhteiskunnan rakenneteorioiden vähäisemmästä suosiosta sosiologian parissa. Nyt analysoidaan mieluummin kulttuuria, vuorovaikutusta ja yksittäisiä ilmiöitä ja laajat yhteiskuntaa selittävät teoriat ovat ajan henkeä analysoivia. Tasapaino- ja harmoniateorioiden epäsuosio on myös seurausta siitä kyllästymisestä ja pitkästymisestä, joka tapahtui kylmänsodan aikakautena, jolloin kansainvälinen toimintaympäristö oli erittäin ennalta arvattava ja Suomessa vallitsi konsensus. Valtio näyttäytyi kaikkivaltiaana koneistona, jota piti vastustaa edistyksellisyyden nimissä. Yhteiskuntatieteilijät, kuten Habermas ja Touraine, alkoivat kritikoida hyvinvointiyhteiskunnan tapaa tunkeutua ihmisten kaikkein läheisimpiin asioihin, vieden heiltä merkitystä olemassaolosta. Tuolta ajalta on peräisin holhousvaltion ja sosiaalitantan käsitteet sekä muut jäänteet nykypäivän poliittisessa kielenkäytössä. Harmonia ja tasapaino voivat olla liiallisina pitkästyttäviä. Sitten oli myös olemassa kauhun tasapaino, joka kosketti Suomea läheisesti ja joka oli välttämätön paha.
Vuosien 1989-91 murroksen koettiin tarjoavan vapauden, jonka lumossa tasapaino ja harmonia eivät enää olleet tavoiteltavia. Myöhemmin kuitenkin esimerkiksi Habermas on todennut, että yhteiskuntaelämän monetarisaatiolla on isommat inhimilliset kustannukset kuin julkisen vallan vahvuudella, valtion valvonnalla, suunnitelmallisuudella ja keskusjohtoisuudella.
On epäilemättä niin, että yhteiskunta toimiakseen edellyttää monenlaista toimintaa, olemassaoloa ja tarjontaa. Erik Allardt kuvaa (Talcott Parsonsin inspiroimana) sosiologian perusoppikirjassaan sellaisia välttämättömyyksiä, joita ilman yhteiskunta ei kykene toimimaan. Lainaan suoraan Allardtin tekstiä: ”sosiaaliset järjestelmät painottavat eri aikoina eri funktioita eri tavoin. Tästä syystä yhteiskunnan tasapaino usein järkkyy ja yhteiskunta pyrkii tasapainoon painottamalla vuorostaan muita funktioita. [--] Yhteiskunta toimii ikään kuin taistelulaiva, joka taistelun aikana pyrkii saavuttamaan päämääränsä. Tämän jälkeen sen on kuitenkin vetäydyttävä takaisin satamaan korjauksia, miehistön hengen vahvistamista ja lepoa varten.” (Allardt 1985, 175)
Myös riitasointuja ja veneen keikuttamista tarvitaan jossain määrin yhteiskunnan toimimiseksi. Tasapaino on ylenpalttisena konservatiivinen tavoite. Mutta tasapainon tavoittelu ei merkitse ehdotonta kielteisyyttä muutosta kohtaan. Sen puitteissa tapahtuva muutos on hallittu ja korjaava luonteeltaan. Se sisältää pyrkimyksen kestäviin ratkaisuihin kohtuuden nimissä. Tasapaino on tässäkin ajassa ajankohtainen tavoite.