Rauha ja miehet

Yksi aate on joulunaikaan enemmän esillä kuin muina aikoina, nimittäin rauhan aate. Siihen liitetään kuitenkin usein suuremmassa määrin muita seikkoja kuten mielenrauhaa, vetäytymistä yhteiskunnallisesta toimeliaisuudesta ja stressittömyyttä kuin itse väkivallatonta rauhan tilaa. Minulle on tämä jälkimmäinen erityisen tärkeää, vaikka tietysti myös mielenrauha on usein tavoittelemisen arvoista. Sota ja väkivalta edustaa nimittäin kaikista suurinta inhimillistä onnettomuutta, jossa kärsimyksen lisäksi ihminen vieraannuttaa itsensä oliona oman ominaislaatunsa ulkopuolelle (kulttuurin ja kommunikaation). Siksi toimet tämän onnettomuuden välttämiseksi ovat mielestäni parasta ja tärkeintä mitä ihminen voi tehdä.
Minulla on erityisesti kolme esikuvaa rauhan miehinä. Ensimmäinen on Mahatma Gandhi, Intian vapauttaja ja väkivallattoman vastarinnan kehittäjä. On hämmästyttävä saavutus kuinka Intia pystyi irrottautumaan Brittiläisestä imperiumista ilman laajamittaista vapaussotaa ja verenvuodatusta. Gandhi oli maailmaa nähnyt mies, joka osasi myös asettua brittien asemaan ja ajatuksiin, johtuen muun muassa siitä, että oli opiskellut saarivaltiossa nuoruudessaan ja oli silloin paneutunut syvällisesti maan olosuhteisiin. Sain äskettäin osallistua Hind swaraj teoksen kääntämiseen ruotsinkielelle ja tuossa teoksessa tulee hyvin esiin Gandhin kärsivällinen taito asettua myös vastapuolen asemaan. Lisäksi Gandhi oli kasvissyöjä, josta nostan hänelle myös hattua erityisenä pidättäytymisenä vahingoittamasta muita elollisia olentoja.
Toinen on norjalainen yhteiskuntatieteilijä ja rauhantutkija Johan Galtung. Hän on julkaissut laajan tuotannon rauhaan liittyvistä aiheista. Ja hänen tutkimuksensa on nimenomaan rauhan tutkimusta, jossa kritiikki kohdistuu erityisesti imperialismia kohtaan, mutta myös islamistista, protestanttista sekä markkinafundamentalismia kohtaan. Galtung on toiminut välittäjänä kymmenissä kansainvälisissä kriiseissä. Hän on poleeminen ja kantaaottava tutkija, jonka luentoa sain kerran olla kuulemassa Helsingin yliopistossa. Galtung ei nimittäin ole mihinkään suuntaan ”suomettunut”, vaan ilmaisee näkemyksiään rohkeasti. Värikkääseen tapaansa Galtung tuossa luennossa kuvasi vertauskuvallisesti kuinka Suomi oli pieni, vaaraton hyttynen Neuvostoliitto-norsun niskassa, joka pikku hiljaa imi verta norsusta kunnes norsun polvet pettivät alta. Galtung onkin yksi harvoista, joka vuonna 1980 osasi ennustaa Neuvostoliiton hajoamisen (mutta luonnollisesti ei sitä selittänyt Suomen toimilla). Itse Galtung on aseistakieltäytyjä joka istui vakaumuksensa johdosta myös puoli vuotta vankilassa vuonna 1954.
Kolmas rauhan miehistä, jonka tässä haluan mainita, on presidentti Martti Ahtisaari. Mielestäni Ahtisaari on saavuttanut enemmän kuin kukaan toinen suomalainen ja eniten mitä ihminen voi saavuttaa, hänen saadessaan vuonna 2008 Nobelin rauhanpalkinnon. Harvoin olen tullut niin iloiseksi kuin Ahtisaaren palkitsemisen jälkeen. Ahtisaari ei julista mitään ylevää rauhanfilosofiaa, vaan antaa aika tavallisen virkamiehen tai poliitikon mielikuvan. Kuitenkin saavutukset puhuvat puolestaan ja hänestä välittyvä käytännönläheinen lähestymistapa elämään vaikuttaa toimivan myös neuvottelutehtävissä. Samalla tuo asenne ilmentää heittäytymistä, tarmoa ja optimistista halua toimia tehtävissä myös palkitsemisten jälkeen. Ahtisaaresta ei välity juhlallinen pyrkimys vetäytyä nauttimaan lopullisesta kunniasta, vaan ajatus, että jokainen kriisi ja konflikti on ratkaistavissa. Jopa Lähi-idän kriisi, jota useimmat pitävät mahdottomana ratkaista. Hänen suosikkilaulunsa "rakastan elämää" ilmentää sellaista optimismia, jolla päästään eteenpäin.
Nämä ovat ne kolme viisasta miestä, jotka tuovat minulle joulun. Tähtipoikia, jotka ovat urheita rauhan sotureita ilman miekkaa. Ja, vaikken heidän kanssaan aivan kaikessa ole samaa mieltä, niin näistä minä laulan omille pojilleni!