Hyvän kehä

Sosiaalipolitiikan merkittävä käsitepari on pitkään ollut Hyvän kehä, jonka Gunnar Myrdal kehitti ja, joka levisi kaikkien pohjoismaitten alueelle. Suomelle hyvän kehää tarjosi erityisesti Pekka Kuusi teoksessaan ”60-luvun sosiaalipolitiikka”. Hyvän kehä viittaa sosiaalipolitiikan taloudelliseen ulottuvuuteen, jossa laaja sosiaaliturva tukee talouskasvua. Tämän taustalla oli ajatus 1930-luvulta lähtien, että luokkakompromissi tuottaa asetelman, jossa kaikki voittavat (Kettunen 2008, 145). Hyvän kehän toimivuutta on viime aikoina empiirisesti tutkinut Jouko Kajanoja, jonka tiivistelmä tutkimuksen lähtökohdista ja tuloksesta löytyy täältä.
Vero- ja palkkapolitiikassa on viitattu olosuhteeseen ”köyhän euro on enemmän kuin rikkaan” viitaten siihen, miten yksi euro muodostaa isomman osan köyhän kukkarossa olevista varoista kuin rikkaan kukkarossa olevista. Siksi se suuntautuu suuremmalla todennäköisyydellä talouden pyöriä pyörittävään välttämättömään kulutukseen kuin rikkaan euro, jotka voi jäädä sukanvarteen. Tästä seuraa, että sellaiset toimet, jotka lisäävät köyhän ostovoimaa elvyttävät myös taloutta sen lisäksi, että ne edesauttavat köyhän elämäntilannetta.
Nykytilanteessa tulonsiirroista riippuvaisten ja erityisesti perustukien varassa elävien, kuten toimentulotuen tai kansaneläkkeen varassa elävien tilanteeseen tuleva helpotus esimerkiksi tuloja korottamalla merkitsisi nimenomaan tällaista hyvän kehän vahvistamista. Kun perustukiriippuvuuteen muun muassa yksinhuoltajaperheissä liittyy vielä usein lapsiköyhyys, niin hyvän kehän vahvistaminen parantaa yhteiskunnallista suoriutumista kokonaisvaltaisesti. Myös työttömien nuorten työllistäminen ja väestön koulutustason korottaminen ovat tällaisia hyvän kehää vahvistavia toimia. Opiskelijoiden elintason parantamisella on myös hyvän kehää vahvistava vaikutus.