Pyhiinvaellus

Matka Gdanskiin on ay-tutkijalle ja toimijalle kuin katolinen pyhiinvaellus, sillä tuossa kaupungissa tapahtui vuonna 1980 ammattiyhdistysliikkeen mobilisaatio, jolla oli kauaskantoiset vaikutukset. Se oli osaltaan mukana kaatamassa koko neuvostojärjestelmää ja itäisen Euroopan kommunistisia diktatuureja. Tällainen matka edellyttää myös tavanomaista turismia enemmän perehtymistä, ja hainkin esiin kirjahyllystäni kolme aiheeseen liittyvää teosta. Yhden kuvitetun teoksen Solidaarisuusliikkeen lakosta kesältä 1980 sekä kaksi kirjaa liikkeen johtajasta Lech Walesasta, josta myös tuli Puolan presidentti myöhemmin rautaesiripun ja diktatuurien hajoamisen jälkeen (1990-1995). Näiden lisäksi luin Elzbieta Matynin tieteellisen artikkelin "The Lost Treasure of Solidarity" Social Research aikakauslehdestä vuodelta 2001.

Lakko sai alkunsa varsin erikoisesta tapahtumasta. Eräs naispuolinen nosturinkuljettaja Anna Walentynowicz Gdanskin telakalla sai potkut, jota työtoverit eivät hyväksyneet. Viittasivat muun muassa hänen olevan palkittu työntekijä. Vähitellen työläiset laativat 21 ohjelman vaatimuslistan. Julistus on kirjoitettu isolle vanerilevylle, joka nykyään on eurooppalaisessa ay-talossa Brysselisä sekä myös Solidaarisuusmuseossa Gdanskissa. Pikku hiljaa neuvotteluissa päästiin yhteisymmärrykseen ja työläiset saivat vaatimuksensa läpi. Vapaiden ammattiyhdistysten perustaminen ja lehdistön vapaus olivat tällaisia vaatimuksia, sekä myös poliittisten vankien vapauttaminen. Solidaarisuusliike laajeni koko Puolan alueelle ja valtion oli tehtävä myönnytyksiä työläisille. Tällaista vapaampaa aikaa kesti noin vuoden, jonka jälkeen kenraali Jaruzelski julisti sotatilan joulukuun alussa 1981, ja vapaudet poistettiin. Tämän ajanjakson aikana kuitenkin kansalaisyhteiskunta osoitti voimansa tavalla jolla siis oli kauaskantoiset vaikutukset. Syntyi monien eri alojen ja yhteiskunta-asemien välinen koalitio. Avain asemassa olleet metallityöläiset keskiössä, mutta lisäksi intellektuellit, katolinen kirkko, partioliike sekä taiteilijat toimivat yhteistyössä solidaarisuusliikkeessä. Lännen huomio kiinnittyi tapahtumiin ja myös Moskova ja Neuvostoliitto painosti Puolaa voimakkaasti, joten asialle tuli kansainvälispoliittiset mittasuhteet. Nämä yhdessä merkitsivät lopun alkua reaalisosialismille.

Solidaarisuusliikkeen opetuksiin kuuluvat paradoksit, että työläisiä ei välttämättä edusta ns. työväen puolue tai ns. työväen omistama valtio, vaan työläiset voivat olla itseohjautuva kansalaisliike (ja kategoria), jota voidaan edustaa eri tavoin, ja lisäksi paremmin tai huonommin. Se, että juuri työläiset nousivat kapinaan kommunistijohtoisessa maassa oli varsin osuvaa ja tehokasta immanenttia kritiikkiä järjestelmää kohtaan. Oli vaikea esittää itsensä työläisten oikeutettuna edustajana kun liikehdintä ja vastarinta nimenomaisesti syntyi ja tapahtui heidän parissaan. Mutta ei luonnollisesti myöskään olisi mahdottomuus että työläiset nousisivat kapinaan myös työväen puoluetta tai demokraattista hyvinvointivaltiota vastaan mikäli nämä vieraantuvat työläisten elinolosuhteista ja sosiaalisista tuotanto-olosuhteista. Toinen paradoksi on, että liikehdinnän käynnistyminen tapahtui varsin tavanomaisesta poikkevan erilaisen työntekijän kohtelun seurauksena. Mitalein palkittu, naispuolinen nosturinkuljettaja metallityömiesten joukossa telakalla ei edustanut keskimääräistä työntekijää. Solidaarisuus syntyi siis erilaisuudesta huolimatta, tai ehkä jopa nimenomaan sen johdosta.

Yhteiskunnallinen liikehdintä voi olla merkittävää ja vaikutusvaltaista. Valtaapitävät eivät yleensä voi ummistaa siltä silmiään tai olla ottamatta sitä huomioon. Mikäli kollektiivinen liikehdintä pääsee jatkumaan pitkään voi sillä olla suorastaan kumoukselliset seuraukset. Aina näin ei kuitenkaan ole. Mutta valtaapitävien näkökulmasta on oleellista yrittää saada liikehdintä loppumaan mahdollisimman pian. Näin ollen näemme myös monissa tapauksissa valtion taholta väkivaltaista voimankäyttöä liikehdinnän tukahduttamiseksi. Itä-euroopassa olivat tällaisia tilanteita Unkarin kansannousu vuonna 1956 ja Prahan kevät vuonna 1969, jolloin Neuvostopanssarit vyöryivät kaduille. Aivan viiime aikoina tällaista liikehdintää on nähty esimerkiksi Hong Kongissa, Turkissa ja Irakissa.